Lauantain tapasherkut

Lauantaina herkuttelimme tapaksilla! Ensin ajattelimme, että viikonlopun kunniaksi voisi tehdä jotain vähän suuritöisempää ruokaa, mutta päädyimme kuitenkin kotona tehtyyn tapas-lajitelmaan, koska pidämme tapaksista niin paljon. Tapasten kanssa joimme saksalaista kuivaa rieslingiä, joka saattaa tulla myös häihimme ruuan kanssa tarjottavaksi valkoviiniksi.
Tarvikeaineita
Stokkalta ostimme valmiita viininlehtikääryleitä, artisokkaa, oliiveja ja tapas-marinoituja jokirapuja
Batatas bravasit tehtiin itse eli lohkoperunoita, jotka maustettiin kunnolla ja kypsennettiin uunissa. Ai että oli onnistuneet perunat ja niitä dippailtiin maustamattomaan luonnon jugurttiin.
Superherkkua tuli myös bruchettaleivistä, joiden päälle teimme tomaatti-mozzarella-avocado-paprika-rucola (+ itselleni myös punasipulia) -seoksen. Ihanan raikasta. Seokseen lisättiin em. ainesten lisäksi oman maun mukaan pippuria ja suolaa, balsamicoa ja oliiviöljyä. Tätä teemme varmasti toisenkin kerran.
Teimme myös pikkutapaksia (suupaloja), joissa täytteenä tonnikalatahnaa, rucolaa ja kirsikkatomaatteja, vuohenjuustoa ja hunajaa, fetaa sekä aurinkokuivattuja tomaatteja ja Aurajuustotahnaa (uutuus!). Nämä eivät silmiä kauheasti hivele, mutta olivat ihanan makuisia.

12 comments

Sarppu said...

Oi mä en kestä, en, en ,en, niin ihanan näköistä ja ihan hirveä nälkä tuli ja meillä vaan pitsaa uunissa. Vihreä kateudesta.

Leena Lumi said...

Todella makuhermoja hivelevät kuvat. Minulta tulee kohta kirja tapaksista.

Sinulle on jotain blogissani.

Cici said...

Sarppu: Sun pitää kokeilla joku ilta/viikonloppu myös tapaksia...ovat niin helppoja tehdä. Ja pizzahan on kanssa namia!

Leena: Kiitos! Tapaskirjat kiehtovat aina, koska syömme todella usein tapaksia ravintoloissa, mutta harvemmin kotona. Pitää ottaa tavaksi tehdä kotona enemmän tapaksia, koska ne ovat niin herkullisia. Kiitos tunnustuksesta, se lämmittää mieltä! :-)

Henna said...

Aivan ihanan näköisiä ja kuuloisia tapaksia. Ovat ehdottomasti myös meidän suosikkeja ja etenkin nuo bruchetta leivät menee testiin!

Cici said...

Henna: Joo, kannattaa ehdottomasti kokeilla!

sunday funday said...

Hei täällä herahti vesi kielelle HETI, njamnjam!! Tosi herkullisen näköistä ja varmasti myös makuista : )

Cici said...

CosyCottage: Kyllä, herkullista oli, vaikkei me mitään gourmet-kokkeja ollakaan meidän perheessä. :-)

kerttu said...

namskis! kuulosti ja näytti hyvältä! suosittelen kokeilemaan joskus tällaista tonnikalatahnaa: chili-tonnikalaa purkki ja sekaisin maustamattoman tuorejuuston kanssa. tulee ihan tosi herkkua, ja sopii erinomaisesti hapankorpun kanssa!

Cici said...

kerttu: Kiitos ihanasta vinkistä, kuulostaa hyvältä ja täytyy ehdottomasti testata!!

Tuuli - Lumo Lifestyle said...

Mmm... maukasta.

Tapaksia valmistamme aina silloin tällöin, mutta ne kruunavaat ensimmäisiä kesälomapäiviä. Kotitekoinen tapaslajitelma, kannu sangriaa ja lämmin ilta parvekkeella... ajatukset taitavat olla jo kesässä...

Cici said...

Lumo: Ai että, kuulostaa hyvältä. Ajatukset kesässä myös täällä päässä. :-)

Sofié said...

Voi, että kun näyttää herkulta! Nyt tuli nälkä :)

Total Pageviews

All photos of this blog are copyrighted by Absolutely white. Powered by Blogger.

Followers

Google Translator