keskiviikko 30. marraskuuta 2011
tiistai 29. marraskuuta 2011
Viikonlopun löydöt
Viikonlopun Lempäälän reissulta löytyi ihanuuksia.
Myyjäisistä ostin mm. vanhan ison puulaatikon, pitkät retrot villasukat ja villaiset "kynsikkäät" (onkohan oikea termi?).
Kaupasta löytyivät puusydämet ja lyhdyt.
Lempäälän kirppikseltä löyisin myös vanhan puulaatikon, Muumi-peltirasian, Iittalan tuikkualustan (keräilen näitä) ja vanhan kutsumakellon.
maanantai 28. marraskuuta 2011
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Kuvia sunnuntailta
Joulumyyjäiset menivät kivasti. Myyjillä oli kaikenlaista ihanaa myynnissä. Itsekin sain kympin jos toisenkin kulutettua ostoksiin.
Ihmisiä kävi myös tasaisena virtana todella kurjasta sadesäästä huolimatta. Lempäälän Manttaalitalo on kaunis paikka pitää juhlia ja myyjäisiä eli ensi vuonna sitten uudelleen.
Ihmisiä kävi myös tasaisena virtana todella kurjasta sadesäästä huolimatta. Lempäälän Manttaalitalo on kaunis paikka pitää juhlia ja myyjäisiä eli ensi vuonna sitten uudelleen.
Kiitos kaikille mukana olleille!
torstai 24. marraskuuta 2011
Maistiaisia Joulumyyjäisistä
Ensi sunnuntain Joulumyyjäisiä varten muutamia maistiaispaloja myyntiin tulevista tuotteista.
Erilaisia joulukoristeita
Kortteja
Paljon erilaisia magneetteja
Rintanappeja
Muistitauluja eri kokoisina
Pieniä lahjaideoita
Joulumyyjäiset ovat siis 27.11. klo 10 alkaen Lempäälän Manttaalitalolla.
Jos olet Ideaparkkiin matkalla sunnuntaina, niin tule ihmeessä käymään samalla reissulla
myös myyjäisissä.
Lisäinfoa täällä
Joulukalenteri
Onko joulukalenteri jo tehty tai ostettu? Joulukuu lähestyy kovaa vauhtia...
Alla muutama vinkki kivoista ja helpoista itsetehdyistä joulukalentereista. Voisin itse tehdä tuon pikkurasioista tehdyn kalenterin.
Kuvat: Pinterest
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
tiistai 22. marraskuuta 2011
maanantai 21. marraskuuta 2011
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Mitä tein eilen...
Lauantain piti olla leppoisa päivä, jolloin teen lisää koruja myyjäisiin ja muutenkin pengon kaappejani etsien materiaaleja tulevia myyjäisaskarteluja varten.
No, aamulla heräsin aikaisin ja aloinkin tekemään koruja. Sitten mieleni teki käväistä Kierrätyskeskuksessa...ja siitä se "alamäki" sitten alkoikin. :-)
Tuli hamstrattua runsain mitoin kaikenlaisia uusia tarvikeaineita ja askartelujuttuja. Huoh...milloinkohan ehdin tehdä kaiken.
Tuli hamstrattua runsain mitoin kaikenlaisia uusia tarvikeaineita ja askartelujuttuja. Huoh...milloinkohan ehdin tehdä kaiken.
Korujakin tuli tehtyä, mutta paljon jäi vielä tekemistä ensi viikoksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




