Yhteenveto vuodesta 2012

Vuoteen 2012 on mahtunut kaikenlaista, 
mutta meidän perheelle se tärkein asia on oma pikkuinen tyttömme,
joka syntyi vuoden 2012 lopulla.
Millään muulla, mitä vuonna 2012 tapahtui ei oikein olekaan sitten merkitystä.

Mahtavaa uutta vuotta 2013 kaikille!
10

Vuoden viimeisiä

Joulusta on selvitty ja nyt kohti uutta vuotta ja
uusia käänteitä elämässä.
Meillä on muuttopuuhat kiireisimmillään
ja toivottavasti saamme kaiken hoidettua niin,
että uusi vuosi voi hyvin alkaa uudessa kodissa.
Meillä muuten vauva tykkää olla mitä ihmeellisimmissä asennoissa, 
kuten tällaisessa isän riiputuksessa. :-)
2

Merry Christmas!

Onnellista ja rauhallista Joulun aikaa kaikille!
13

Joulun odotusta

Rauhoittuminen Jouluun on toivottavasti alkanut jo monessa kodissa. 
Meillä ensimmäisiä lahjoja on paketoitu ja 
tänä vuonna suurin osa paketeista tulee olemaan punavalkoisia.

3

Vauvanvaateostoksilla

Lauantaina kävimme ostamassa muutaman jutun vauvalle
kaksiviikkoissynttäreiden ja veronpalautuksien johdosta. :-)
Lindexille oli tullut kiva Littlephant mallisto, josta ostimmekin
bodyn, mekon, housut ja ruokalapun.
Ostimme Kiseleffin talosta vastasyntyneelle sopivan villaisen kypärämyssyn, 
koska kaikki nykyiset ovat vauvalle vielä liian isoja. 
Vaaleanpunainen myssy taas löytyi Lindexiltä ja pieni vauvan baskeri H&M:ltä.
 Lindexiltä saa muuten kaikista tuotteista osta 3 maksa 2 -alennuksen.
3

Viikonlopun menovinkit

Vauvamme on tänään kaksi viikkoa nuori. 
Kahden viikon ikäisen kanssa saa jo neuvolankin ohjeiden mukaisesti liikkua ulkona, 
kunhan ei vaan ole pakkasta yli 10 astetta. 
Tänä viikonloppuna olisi tarjolla monenlaisia joulumyyjäisiä, 
joissa tekisi mieli piipahtaa.

 Tuomaan markkinat, Senaatintori
Tuomaan markkinat avautuivat perjantaina ja ovat auki aina 22.12. asti.

Torikortteleiden Joulutori
Kiseleffin talon joulutorilla aion ehdottomasti käydä.
Joulutori on auki sunnuntaihin klo 17 asti.
Mukana mm. Varpunen, Rk Design, Kerä, Nurmi, Poola Kataryna, Kauniste, Moonk, Urbanstory, Month of Sundays, Papua ja Kanelimaa, Miia Magia Design, Fiona Timantti, Huili, Juju, Galleria Koru, AU3, Lapuan kankurit, Tuuni Design, Piironki, Papershop, Tingeling, Microscooters, Rosebud, Living space helsinki, Keltainen kaupunki. 

Kääntöpaikan jouluiset käsityömyyjäiset
Arabiassa (Intiankatu 1) on sunnuntaina (klo 10-15) käsityömyyjäiset, joissa tarjolla
persoonallisia lahjaideoita, käsitöitä ja kierrätystuotteita.

Vanhan joulumyyjäiset
Perinteiset Vanhan joulumyyjäiset avautuvat sunnuntaina.
Paikalle on varmaan turha suunnata vaunuilla
sen verran ahdasta on aina ollut.
Joka tapauksessa Vanhalla on jossain välissä käytävä
vielä ennen joulua.

Naisten Joulumessut, Wanha Satama
Naisten Joulumessuilla en ole koskaan itse käynyt, 
mutta käsittääkseni myynnissä on paljon erilaisia käsitöitä.
Sisäänpääsy maksaa 5 euroa ja messut ovat avoinna sunnuntaihin asti.

Onko muita pieniä tai isoja joulumyyjäisiä tiedossa viikonlopulle?

4

Pieni Prinsessa

Meillä on kotona ihana pieni Prinsessa! :-)

39

Black Friday - Cyber Monday

Amerikassa juhlittiin eilen Kiitospäivää ja sen jälkeen alkaakin aina armoton shoppailuviikonloppu 
- nimittäin kyse on Black Fridaysta ja Cyber Mondaysta, jolloin erityisesti jenkkiläiset kaupat ovat pullollaan alennuksia.

Alennuksia löytyy myös muualta netistä eli esimerkiksi Etsyssä ovat monet kauppiaat alentaneet tuotteitaan viikonlopun ajaksi.

Tässä muutamia omia löytöjäni Etsystä:
BeachHouseLiving ilmoittaa, että postikulut ovat 0 dollaria viikonlopun ajan. 
Mahtaakohan päteä myös ulkomaisiin toimituksiin?

Retrokameraleimasin TheSewingPostista, jossa kaikki tuotteet on 10 %:n alessa.

ShopRethink:ssä ale on 15 % kaikesta ja kaupasta löytyy mm.
nämä ihanat vanhat puiset lestit.

Vauvalle tällaiset söpöt bootiesit 20 %:n alessa handmadetherabykids:stä.

Musta nahkainen Istanbulissa valmistettu clutch on 15 %:n alessa Renkli Tasarimlar:ssa.

Jos käytte ostoksilla Etsyssä, niin muistakaa käyttää black friday alennuskoodeja,
jotka yleensä löytyvät jokaisen Etsy-kaupan etusivulta.

Happy friday shopping!
1

Hyväntekeväisyyskampanja

Hyvän asian puolesta...
sain tilaisuuden osallistua hyväntekeväisyysorganisaatio
Sevenly.org:n kampanjaan, jossa tällä kertaa kerätään varoja autistisille lapsille.
Pinnaamalla Pinterestiin heidän kuviaan autan ihmisiä
löytämään kyseisen sivuston, ja toivon mukaan myös ostamaan sieltä tuotteita.
Jokaisesta Sevenly.org:n sivustolta ostetusta tuotteesta menee 7 dollaria hyväntekeväisyyteen
ja kohteet vaihtuvat joka viikko. 
Tällaisiin markkinointikampanjoihin osallistun enemmän kuin mielelläni.
1

eu.Fab.com

Jo aikaisemmin kirjoitin täällä blogissa "nettikauppa" Fab:stä, josta olen hankkinut itselleni mm. keksileimasimen. Ideana Fab:ssa on se, että sitä kautta saa ostettua design-tuotteita alennettuun hintaan. 
Olen käyttänyt palvelua melko ahkerasti viime aikoina ja ollut tosi tyytyväinen sekä ostamiini tuotteisiin että palveluun muutenkin.

Fab:n kautta voit tehdä jopa ilmaisia ostoksia, mikäli saat kerrytettyä itsellesi credittiä. Credittejä taas ansaitaan sillä, että kutsut ystäviäsi tai tuttaviasi liittymään Fab:iin (liittyminen ilmaista eikä sido mihinkään). Mikäli 10 ystävääsi liittyy, saat Fab-tilillesi 30 euroa käytettäväksi Fab-ostoksiin.
Kun 25 ystävääsi on liittynyt, saat toisen kerran 30 euroa, ja jos 50 ystävääsi liittyy, saat 2 kuukaudeksi ilmaiset postikulut. Aika mahtavaa! 
Itse olen saanut nuo kaikki edut jo täyteen ja nautin nyt ilmaisista postikuluista. 
Lisäksi saat 25 euroa jokaisesta kauttasi liittyneestä ystävästä, joka ostaa Fab:n kautta vähintään 25 eurolla 30 päivän sisällä liittymisestä.

Se, mistä itse olen erityisen tyytyväinen on, että Fab:sta olen löytänyt sellaisia tuotteita, joita en Suomesta ole löytänyt. Odottelen saapuvaksi mm. vanhaa puista Pepsi-laatikkoa, jollaisia olen nähnyt myynnissä vain USA:ssa. Nyt saan sellaisen kotiini ilman postikuluja eikä tarvitse maksaa tulliakaan, kun tavara tulee EU:n sisältä.

Jos et vielä ole tutustunut palveluun, niin nyt kannattaa vilkaista 
ja miettiä esimerkiksi joululahjaostoksia Fab:n kautta. 
Niin, ja tämä ei ole maksettu mainos, 
vaan olen aidosti tyytyväinen kyseiseen "nettikauppaan".

Fab:ssa on tarjolla tällä hetkellä mm. nämä tuotteet:

2

Mustavalkomaanantai - Tyhjä

Tyhjä on mieli ja niin on pussikin...
0

SIMPLE THINGS SUNDAY No. 107


More photos klik
2

Sosiaalisen median käytöstä

Mietiskelin itsekseni tässä eräänä päivänä, että mihin kaikkeen käytän sosiaalista mediaa hyväkseni ja kuinka tärkeäksi osaksi omaa elämääni se on muodostunut. Listasta tuli aika pitkä. 

Olen intohimoinen Pinterestin käyttäjä, ja siellä boardeillani onkin seuraajia jo yli 443 000! Aika mahtava luku ja tuntuu, että se kasvaa koko ajan. Mieletöntä ajatella, että satoja tuhansia ihmisiä kiinnostaa (vai kiinnostaako?) se, mitä kuvia Pinterestiin pinnailen. 

Pinterestiin talletan inspiraatioksi kuvia uusista DIY-ideoista herkullisiin leivontaresepteihin, muoti-ideoihin ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin siltä väliltä. Pinterest on erityisen ihana esimerkiksi häitä suunnitellessa, kun voi tehdä omat kansiot erilaisille hääinspiskuville helpottaakseen sitä omaa "häähössötystään". Pinterestin ihanuus on myös siinä, että jos olet visuaalinen ihminen (kuten minä olen), niin sitä kautta saa helposti tyydytettyä kauneuden kaipuutaan pinnaamalla muutaman kauniin kuvan omiin kansioihin. :-)
Pinterestin lisäksi käytän jonkun verran Facebookia, lähinnä kavereiden kuulumisia lukien sekä seuraan sitä kautta myös muutamia kiinnostavia blogeja. Laitoin myös meidän asunnon myyntiin Facebookiin ja kyselyjä asunnosta on jo tullutkin sitä kautta. Sosiaalinen media voi siis olla monella tavalla hyödyksi. 

Twitter-tilikin minulla on, mutta sen käyttö on jäänyt todella vähäiseksi. En oikein ole päässyt jyvälle siitä, että miten itse voisin parhaiten hyödyntää Twitteriä. Oletko sinä ahkera twiittaaja ja mihin tarkoitukseen Twitteriä lähinnä käytät? 

Lukemani tutkimuksen mukaan naiset käyttäisivät Facebookia ja Twitteriä enemmän kuin miehet. Ja ylipäätäänsä sosiaalista mediaa käyttävät naiset enemmän kuin miehet, ja ero on ilmeisesti koko ajan vielä kasvamassa. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja olisi mukava kuulla joku selitys tähän ilmiöön. 

Tosin tämä pätee kyllä meidänkin perheessä. Minä olen se, joka istun koneen ääressä huomattavasti pidempiä aikoja kuin mieheni. Ja esimerkiksi tilailen netistä juttuja. On mieskin tilannut, mutta lähinnä vain kirjoja. Itse olen ostanut lentolippuja, huonekaluja, vaatteita, kenkiä, kameran, objektiivejä, koruja, kosmetiikkaa jne. listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. 

Sosiaalista mediaa käytän hyväkseni nykyisin siis todella paljon ostosten tekemisessä. Kivoista blogeista tai esimerkiksi Pinterestistä voin saada vinkin jostain ihanasta nettikaupasta, ja jos kuljetus Suomeen onnistuu ja on kohtuuhintaista, niin netin kautta on todella helppoa ja vaivatonta tilata sellaisia tuotteita, joita kaupoista ei täältä välttämättä löydä ollenkaan. Niin, ja erityisesti pidän pienistä  nettikaupoista, joissa valikoima on suppea, mutta laatu ja käsityöläisyysfiilis ovat korkealla!

Tunnistatko itsesi perheesi pääasialliseksi sosiaalisen median käyttäjäksi? Olisi kiva kuulla myös mielipiteitä siitä, miksi mielestäsi sosiaalinen media kiinnostaa naisia enemmän kuin miehiä vai kiinnostaako?


10

Koti myynnissä

Meidän koti olisi nyt myynnissä. 
Vauvan tullessa kuvioihin mukaan muutamme isompaan asuntoon ja haikeudella luovumme tästä vanhasta asunnostamme. 
Tämä myynnissä oleva kotimme sijaitsee keskeisellä paikalla Töölössä ja sopii hyvin pariskunnalle tai menevälle sinkulle. ;-)
Jos olet kiinnostunut kuulemaan lisää, niin laita viestiä sisustushattara@gmail.com.
Kuvia myynnissä olevasta kodistamme on edellisessä postauksessa.
0

Koti

10

Sweet Shot Tuesday 127

7

Simple Things Sunday

IHANAA ISÄNPÄIVÄÄ!
Iloitsen tämän päivän kirpputoriostoksista - those simple things. 
4

Jouluteippejä

Ajattelin informoida, että Villa Harmonie:ssa on myynnissä tällaisia ihania jouluaiheisia teippejä
kaikille meille "teippihulluille".
Samalla ostosreissulla löytyi Kaivarin kanuunasta pieni ja sievä kuumavesipullo.
3

Vauvan nurkkaus

Tänään olisi vauvan laskettu aika, mutta mitään merkkejä synnytyksen
käynnistymisestä ei ole kyllä havaittavissa.
Pienessä keskusta-asunnossa pitää olla kekseliäs tilan käytön suhteen.
Teimme vauvalle oman hoitonurkkauksen pesukoneen päälle.
Lisäksi vieressä on keittiön iso pesuallas hanoineen
eli vaikuttaa näin äkkiseltään ainakin kätevältä...
Tiedä sitten mitä se on käytännössä.
7

The greatest gift

Kuva otettu Kroatiassa kesällä 2012
3

Keltaista maanantaita

Pikainen visiitti sunnuntaina Hämeenlinnan suurkirppikselle tuotti tuloksena 
ihanan keltaiseksi maalatun jykevän puulaatikon (5 euroa) 
sekä tummansinisen eläväpintaisen keramiikkamaljakon (40 senttiä). 

5

November

Marraskuu on alkanut hieman ankean sään merkeissä, mutta eiköhän se tästä iloksi muutu, 
kun laittaa kynttilöitä palamaan ja lämmittelee vaikka vähän glögiä.
Huomenna olisi tarkoitus kokeilla jotain uutta ruokareseptiä ja
leipoakin jotakin...ehkäpä niitä cookieseja.
Ihanaa alkavaa viikonloppua!
0

Homemade

Nyt olisi hyvälle keksitaikinaohjeelle tarvetta, koska ostin ihanan keksileimasimen. 
Tämä "Homemade" Cookie Stamper on nettikauppa Fab:stä ja se tuli suoraan kotiovelle kuljetettuna. 
Nyt tarvitsisin siis vain hyvän keksitaikinaohjeen...vinkkejä ja linkkejä suosikkicookieseihisi?
 Onko Fab sinulle tuttu nettiostospaikka? Käy kurkkaamassa tästä. Klik
4

Kamera ja heppa

Kuvailin eilen erilaisia inspiraatiokuvia tulevia joulukortteja varten. 
Tämä kuva ei pääse joulukortiksi asti, mutta oli muuten vaan mielestäni hauska. :-)
Aiotko tänä jouluna ostaa joulukortit valmiina vai tehdä itse?
5

70-luvulta päivää!

Tänään pääsivät 70-luvun äitiyspakkauksen (omani) viltti ja makuupussi tuuletukseen takapihalle
...ihanan retroa!

5

Keltaista Töölönlahdella

Vaikka ensilumi on satanut jo maahan, olen itse jäänyt mielessäni ihastelemaan vielä alkuviikon ruskan sävyjä. 
Ja nyt matkani suuntaa kirjamessuille Messukeskukseen!
Nämä kuvat on otettu tämän viikon maanantaina Töölönlahdelta.
8

Total Pageviews

All photos of this blog are copyrighted by Absolutely white. Powered by Blogger.

Followers

Google Translator