Sosiaalisen median käytöstä

Mietiskelin itsekseni tässä eräänä päivänä, että mihin kaikkeen käytän sosiaalista mediaa hyväkseni ja kuinka tärkeäksi osaksi omaa elämääni se on muodostunut. Listasta tuli aika pitkä. 

Olen intohimoinen Pinterestin käyttäjä, ja siellä boardeillani onkin seuraajia jo yli 443 000! Aika mahtava luku ja tuntuu, että se kasvaa koko ajan. Mieletöntä ajatella, että satoja tuhansia ihmisiä kiinnostaa (vai kiinnostaako?) se, mitä kuvia Pinterestiin pinnailen. 

Pinterestiin talletan inspiraatioksi kuvia uusista DIY-ideoista herkullisiin leivontaresepteihin, muoti-ideoihin ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin siltä väliltä. Pinterest on erityisen ihana esimerkiksi häitä suunnitellessa, kun voi tehdä omat kansiot erilaisille hääinspiskuville helpottaakseen sitä omaa "häähössötystään". Pinterestin ihanuus on myös siinä, että jos olet visuaalinen ihminen (kuten minä olen), niin sitä kautta saa helposti tyydytettyä kauneuden kaipuutaan pinnaamalla muutaman kauniin kuvan omiin kansioihin. :-)
Pinterestin lisäksi käytän jonkun verran Facebookia, lähinnä kavereiden kuulumisia lukien sekä seuraan sitä kautta myös muutamia kiinnostavia blogeja. Laitoin myös meidän asunnon myyntiin Facebookiin ja kyselyjä asunnosta on jo tullutkin sitä kautta. Sosiaalinen media voi siis olla monella tavalla hyödyksi. 

Twitter-tilikin minulla on, mutta sen käyttö on jäänyt todella vähäiseksi. En oikein ole päässyt jyvälle siitä, että miten itse voisin parhaiten hyödyntää Twitteriä. Oletko sinä ahkera twiittaaja ja mihin tarkoitukseen Twitteriä lähinnä käytät? 

Lukemani tutkimuksen mukaan naiset käyttäisivät Facebookia ja Twitteriä enemmän kuin miehet. Ja ylipäätäänsä sosiaalista mediaa käyttävät naiset enemmän kuin miehet, ja ero on ilmeisesti koko ajan vielä kasvamassa. Kuulostaa mielenkiintoiselta ja olisi mukava kuulla joku selitys tähän ilmiöön. 

Tosin tämä pätee kyllä meidänkin perheessä. Minä olen se, joka istun koneen ääressä huomattavasti pidempiä aikoja kuin mieheni. Ja esimerkiksi tilailen netistä juttuja. On mieskin tilannut, mutta lähinnä vain kirjoja. Itse olen ostanut lentolippuja, huonekaluja, vaatteita, kenkiä, kameran, objektiivejä, koruja, kosmetiikkaa jne. listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. 

Sosiaalista mediaa käytän hyväkseni nykyisin siis todella paljon ostosten tekemisessä. Kivoista blogeista tai esimerkiksi Pinterestistä voin saada vinkin jostain ihanasta nettikaupasta, ja jos kuljetus Suomeen onnistuu ja on kohtuuhintaista, niin netin kautta on todella helppoa ja vaivatonta tilata sellaisia tuotteita, joita kaupoista ei täältä välttämättä löydä ollenkaan. Niin, ja erityisesti pidän pienistä  nettikaupoista, joissa valikoima on suppea, mutta laatu ja käsityöläisyysfiilis ovat korkealla!

Tunnistatko itsesi perheesi pääasialliseksi sosiaalisen median käyttäjäksi? Olisi kiva kuulla myös mielipiteitä siitä, miksi mielestäsi sosiaalinen media kiinnostaa naisia enemmän kuin miehiä vai kiinnostaako?


10 comments

Unknown said...

Mulla on myös twitter tili, mutta sen alkuperäinen tarkoitus on ollut twiittailla "asiallisia" eli pilvipalvelujen kuulumisia (on sekin jo lipsunut sisustamiseen).

Facebookissa en ole järin aktiivinen, mutta puolensa se on silläkin. Nettiostoksia tulee tehtyä koko ajan enemmän. Bongasin muuten kivan vaatekaupan juurikin Pinterest-kuvan kautta (Dorothy Perkins). En olisi tuota puotia muuten hoksannut vaikka se taitaakin olla aika iso ketju briteissä.

Sulla on tosiaan huikea seuraaja-sakki Pinterestin puolella! Missä muualla voisi olla noin sosiaalinen?! :)

Cici said...

Anne: Joo, Dorothy Perkinsillä on kaikenlaista kivaa ja mielestäni suhteellisen edullisesti. Tutustuin merkkiin asuessani jonkun aikaa Briteissä. Itse en ole vielä kuitenkaan sieltä mitään tilannut, mutta voisin harkita tilaamista sitten joskus, kun olen päässyt takaisin "normaaliksi".

Tuuli - Lumo Lifestyle said...

Luen juuri kirjaa "Kovaa työtä olla minä", Tampereen yliopiston tutkimus muotibloggaajista. Siinä puhutaan kuinka bloggaaminen "voimaannuttaa" (inhoan tuota ilmaisua), antaa onnistumisen tunteita ja verkostoitumismahdollisuuksia ja siksi nimenomaan naiset ovat kiinnostuneet blogeista ja bloggaamisesta.

Facebookiin päivitän lähinnä kuvia, Pinterestiin keräilen näin joulun lähetyessä joulujuttuja, siellä on myös "reseptivihkoni" ja tostakymmentä muuta kansiota minua kiinnostavista asioista. Twitteristä en ole koskaan innostunut.

Minä myös tilaan matkamme, ravintolamme yms. ja lisäksi nettikaupoista. Mies on tyytyväinen, kun hoidan "matkatoimistoamme". Yleisesti ajatellaan, että netti ja tietotekniikka olisi jotenkin miesten aluetta, mutta se taitaakin olla naisten valtakunta.

Cici said...

Lumo: Löysinkin tuon "Kovaa työtä olla minä" käsiini heti googlettamalla. Pitääkin perehtyä siihen, sillä minua kiinnostaa myös erityisesti muotibloggaajien "sielunelämä". Kiitos vinkistä! Niin, meillä on myös tosiaan niin, että netti ja tietotekniikka taitavat olla enemmän minun kuin mieheni heiniä. :-)

Petra said...

Mulle Facebook on tosi tärkeä väline ja käyn siellä kymmeniä kertoja päivässä (esim. kännykällä hissiä odottaessa). Pidän sen avulla yhteyttä ystäviini ja yksi sen tärkeimpiä tehtäviä on tuen antaminen ja saaminen ystävien kesken arkipäivän asioissa. En juuri koskaan soita kenellekään! Fb:n kautta pysyn selvillä lähes kaikista tapahtumista, joihin osallistun sekä uutisista ja mitä maailmalla tapahtuu. En ikinä katso TV-uutisia ja sanomalehtiäkin luen tosi vähän. Silti olen mielestäni keskimääräisesti enemmän perillä maailman tapahtumista (ja nopeammin) kuin perinteistä mediaa seuraavat kaverini.

Blogit toimii mulla tärkeänä inspiraation lähteenä. Kuvat inspiroi muakin, mutta vielä enemmän ihmisten omat kokemukset ja kertomukset asioista. Oma blogi taas toimii ehkä inspiraation purkajana. :)

Käytän verrattain vähän nettikauppoja. Olen vähän arka niiden kanssa. Ellos, H&M ja Stocka on kuitenkin tuttuja. Lentolippuja varailen tietty myös netistä, kun muuten se nykyään olisi aika hankalaa. Ja hotelli- ja pöytävarauksia tietysti teen myös netin avulla.

Mulla on myös Twitter- ja Google+ -tilit, mutta en myöskään ole päässyt niihin ihan kiinni. Ja kun juuri kukaan ystävistä ei ole aktiivinen niissä, niin en ole oikeastaan edes nähnyt vaivaa niihin perehtymisessä.

Meinasin unohtaa yhden mulle tärkeän sovelluksen, YouTuben. Katselen päivittäin musiikkivideoita ja välillä ihan vaan kuuntelen sen kautta musiikkia. Muutaman kerran olen kommentoinutkin jotain asioita, mutta kommentointi varsinkin on selkeästi vähän nuorempien dominoimaa. Teinien kanssa ei hirveästi viitsi alkaa väittelemään musiikista... :D

Kaiken kaikkiaan en olisi 10 vuotta sitten uskonut kuinka paljon aikaa päivittäin vietän netissä. Ja kuinka paljon se antaa sisältöä elämääni!

Cici said...

Petra: Tuo Youtube on sellainen, jota itse en käytä lähes koskaan. Tosin meillä soi aika usein Youtubesta tuleva musiikki kotona, mutta sitäkin "käyttää" mies enkä minä.

Ei sitä tosiaan olisi uskonut, että netissä voi viettää niin paljon aikaa päivässä ja tehden jopa vielä hyödyllisiäkin asioita (ei siis aina vaan sitä shoppailua). ;-)

Arnoya Ari said...

Luulen, että miehet ovat omimmillaan aidossa seurassa, virtuaalisuus tule vasta kun ei muuten tavoita kavereita.
ps. sinulla on turhan hento fontti...tai sitten minulla huonot lasit ;)

Elsa said...

Olen hyvin samantapainen somen käyttäjä kuin Sinäkin.

Pinterestissä voin viihtyä tuntitolkulla, koukuttava ja inspiroiva sivusto. Facebook'a käytän päivittäin. Linkedin'ssa käyn viikoittain, siellä enemmänkin "työverkostuidun". Huomaan yhä enemmän tilaavani vaatteet nettikaupoista. Youtubesta musiikkia ja muitakin videoita tulee katseltua. SOME on tullut jäädäkseen. Ainakin minun elämässäni.

Cici said...

Elsa: LinkedIn unohtui kokonaan. Joo, sitä käytän minäkin työverkostoitumiseen epäsäännöllisen säännöllisesti.

imlacking said...

Mulla on tunnukset Twitteriin ja Pinterestiin, mutta kumpaakaan ei hirveästi tule käytettyä. Twitterissä toisinaan seurailen muiden Twiittejä mutten oikein osaa koskaan itse sinne mitään kirjoitella. Pitäis Pinterestiin tutustua paremmin.

Kiinnostaa tuollaiset erilaiset palvelut.

Total Pageviews

All photos of this blog are copyrighted by Absolutely white. Powered by Blogger.

Followers

Google Translator