Showing posts with label ravintolat. Show all posts
Showing posts with label ravintolat. Show all posts

Helkan Keittiö

Kävimme jokin aika sitten testaamassa Helkan Keittiö - ravintolan, joka sijaitsee hotelli Helkan yhteydessä lähellä Tennispalatsia. 
Koko pöytäseurue söi kahvimenun (37 euroa), johon kuului
alkupalaksi maa-artisokkakeittoa ja espressovaahtoa
pääruuaksi ahvenanmaalaista karitsan paahtopaistia, kahvikastiketta ja juures-perunapyreetä
ja jälkkäriksi kahvipaahtovanukasta
Alkukeitto oli oikein hyvän makuinen ja lupaili hyvää pääruuan suhteen. Pääruoka tuotiin kuitenkin haaleana pöytään ja kaiken lisäksi lampaan liha oli melkoisen sitkeää. Jälkkäri oli ihan ok, mutta ei mitään kovin erikoista. Missään annoksissa ei maistunut kahvi erityisen paljon, mikäli oli hyvä asia. Lisäksi annosten esillepano oli kaunis, kuten myös ravintolan miljöö ylipäätään.
Palvelusta voisi sanoa sen verran, että kumpikaan meille tarjoilleista tarjoilijoista ei missään vaiheessa kysynyt maistuiko ruoka tai saisiko olla lisää juotavaa tms. Palvelun huonosta tasosta ja pääruuan kylmyydestä johtuen epäilen meneväni kyseiseen ravintolaan enää toista kertaa, ainakaan itse maksavana asiakkaana.
4

Mattolaituri

Sitten, kun aurinko tulee taas kunnolla esiin ja voi nauttia lämpimästä kesäsäästä, suosittelen testaamaan Kaivopuiston rannassa olevan Mattolaiturin. Paikka on auki ainakin klo 9 -18 joka päivä, mutta viime viikon hellepäivinä paikka oli auki ainakin klo 22 asti!  
Mattolaiturilta voi ostaa kahvia, viiniä, muita alkoholijuomia ja pientä purtavaa.
Itse istuimme ylhäällä kattoterassilta, josta oli ihana katsella ohi kulkevia veneitä. Tunnelma oli tosi eurooppalainen.
6

Toukokuun ravintola: Ateljé Finne

Toukokuun ravintolatestauksemme suuntautui Arkadiankadulla sijaitsevaan Ateljé Finneen, jossa söimme kolmen ruokalajin illallisen. Ravintolan kotisivut: http://www.ateljefinne.fi/  
 Ruokien kanssa joimme Itävaltalaista Rieslingiä, joka oli hedelmäisen raikasta.
 Otin alkuun lammasmakkaraa, nam!
 Mieheni maistoi graavinautaa alkupalaksi.
Pääruuaksi otimme kumpikin päivän kalaa, joka oli kuhaa. Annos oli todella, todella hyvä! Ihanat puhtaat maut.
Jälkiruuiksi valikoima sorbetteja (vadelma, mustikka, mansikka) ja suklaajäätelöä marjoilla.

Kokonaisuus oli todella onnistunut ja olimme oikein tyytyväisiä makunautintoihin. Kolmen ruokalajin illallinen viinipullon kera kustansi 130 euroa kahdelta hengeltä.
15

Ravintolauutuus - Kitch

Testasimme lauantaina meille uuden ravintolan tai oikeastaan baarin nimeltään Kitch. Baari sijaitsee Yrjönkadun ja Eerikinkadun kulmassa.
Ekologisen baarin ruokalista koostuu tapaksista, salaateista, pastoista ja burgereista.
Olin koko viikon ollut salaattilinjalla, joten en voinut vastustaa kiusausta, vaan tilasin listalta KitchBurgerin, joka sisälsi naudan jauhelihapihvin, vuohenjuustoa, tapenadea, suolakurkkua, tomaattia ja salaattia (13,90 euroa).
Burgeri oli ihan jättikokoinen ja todella hyvän makuinen...no emme sitten syöneet koko päivänä enää mitään tämän burgerin jälkeen.
Paikka on kalustettu kierrätetyillä kalusteilla tuoden retrofiiliksen tilaan. Olemme yrittäneet aiemminkin päästä syömään kyseiseen baariin, mutta se on ollut aina tupaten täynnä. Nyt olimme heti puoli tuntia avaamisen jälkeen paikalla ja mahduimme hyvin syömään. Kannattaa varata pöytä, mikäli haluaa olla varma siitä, että mahtuu syömään haluamanaan ajankohtana.
7

Sushibar + Wine

Lauantaina kädentaitomessujen ja muun shoppailun jälkeen menimme sushille Sushibar + Wineen (Freda 42). Paikka on suosikkini, kun haluan saada varmasti hyvää sushia melko nopeasti kauniissa ympäristössä. Sushibar + Winessa on Marimekon astiat ja paikka tuntuu niin kotoisalta, kun misokeittoakin syödään Siirtolapuutarha -sarjan kulhosta.
Lämmin lohi oli todella hyvää!
Sen jälkeen sitten kameran putki sanoi "kaput" ja sushit näyttivät tältä....mutta erinomaisen hyvää oli. Spicy tuna on ehkä lempparini makeista. Tosin vegemaki, jossa oli mm. omenaa ja kurkkua oli kanssa ihanan raikas ja smokey vuohenjuusto oli nams, vaikka olisin ottanut sen mielummin ilman sitä "smokeya".
7

Ravintola Raku Ya

Mieheni ja minun syntymäpäivät ovat kummatkin tammikuun alussa ja tapana on käydä synttärien kunniaksi ulkona syömässä (paljon sushia!). Kävimme minun syntymäpäivänäni sushi-illallisella Yumessa, joka on hotelli Kämpin naapurissa. 


Miehen synttäreiden kunniaksi kävimme viime viikolla Raku Ya:ssa, joka sijaitsee Etelärannassa. Herkkuamme ovat makirullat ja niitä tilasimmekin muutaman satsin, kuten kuvasta näkyy. Oli todella hyvää! Suosikkimakiksi nousi kummankin mielestä raku, joka sisältää friteerattua jätti-katkaravun pyrstöä, yakitori-kastiketta ja majoneesia. Slurps!
 Tulihan sitä syötyä myös pari herkullista nigiriä
10

Ravintola: 2h+k

Lauantaina Tampereella ennen teatteria (Ilmari Saarelaisen Parasta ennen monologi) kävimme testaamassa tamperelaisen ravintolan nimeltään 2h+k. Kokonaisuutena ravintolakokemus oli erittäin suositeltava. Annokset olivat todella isoja ja mikä tärkeintä maut olivat hyviä. Hinta laatu -suhteeltaan kokemus oli siis erinomainen. Seurueemme kokeili seuraavat ruuat eikä kenelläkään ollut moitteen sanaa mistään annoksesta:

vuohenjuustoetanat...herkkua!
 pippurinen tonnikalapihvi punaviinikastikkeella
 vuohenjuustosalaatti
 halloumisalaatti aiolin kera
 kylmäsavulohi parilaleivät mozzarellan kera
 
aurinkokuivattu tomaatti, basilika ja parmesan etanat
Koska annokset olivat niin suuret, emme valitettavasti jaksaneet maistaa jälkiruokalistalta mitään...
6

Total Pageviews

All photos of this blog are copyrighted by Absolutely white. Powered by Blogger.

Followers

Google Translator