Petits Details

Olen ihastunut Etsystä löytyvän Petits Detailsin nauhoihin...kaupasta saa ranskalaisia sekä uusia että vintage nauhoja, nappeja, kankaita ja käsityökirjoja.
Hauskat yhdeksänreikäiset napit

Joulukoristeita

Kirppikseltä tuli pari viikkoa sitten ostettua iso pussi "munia" sekä muutama sydänkoriste, joista osan jo ehdin päällystää vanhoista kirjoista leikatuilla suikaleilla ja nuottipaperilla.
 

Valkoiset eläimet

Meille muutti joukkio valkoisia eläimiä. 
Valon määrä on niin pieni tällä hetkellä, että valkoinenkin näyttää ihan harmaalta. 

Rumpali ja hänen kaverinsa

Tein tänään suloistakin suloisempia (siis omasta mielestäni) paperirasioita aiheenaan Bambin kaveri Rumpali-pupu (vai jänis?).
Lisäksi tein Bambi-aiheisia kirjekuoria.
Ja lopuksi tein vielä pienen paketin, joka lähtee eräälle Sisustushattaran asiakkaalle. 

Ihmetys

Ihmettelen, miten kukaan voi luopua tällaisesta ihanuudesta 50 sentillä!!??
 Myös nämä helmimansetit olivat 50 senttiä...siis kaikki 5 kpl yhteensä

Wanhaa

Pari wanhaa juttua tarttui tänään mukaani kirppiskierrokselta kaiken muun pikkuroinan lisäksi. Ilma oli aika haasteellinen ja lähdinkin tavallista myöhemmin liikenteeseen. Kierrätyskeskuksessa oli kaikki astiat ja pientavarat 50 % ale ja lisäksi vakiasiakkaana taisin saada vähän lisäalennuksiakin omista ostoksistani. 


Kierrätyskeskuksen kassatäti sai minut hyvälle tuulelle. Poimin Kierrätyskeskuksen Onnen ajatuksia -laatikosta itselleni ajatuksen: 
"Onnellisin ihminen on hän, joka tekee mahdollisimman monta ihmistä onnelliseksi." - Denis Diderot 


 Todella iso ja ihana hyytelövuoka
Pyykkilauta
 ...sekä jotain metallista ja hopeista
Mukavaa lauantaita!

Pinterest

Sain pari päivää sitten kutsun Pinterestiin...olin siis anonut jäsenyyttä Pinterestin nettisivujen kautta jo aiemmin ja saatuani kutsun jäin heti koukkuun. Pinterestin idea on se, että voit kerätä itsellesi kokoelmia ihanista kuvista joko keräämällä/pinnaamalla niitä Pinterestin muiden käyttäjien boardeista tai mistä tahansa netistä. Vinkin Pinterestin olemassaolosta sain Sort of Pinkin blogista. Olen ehtinyt jo aloittaa muutaman oman boardin tekemisen ja alla makupaloja niistä.



Kannattaa kokeilla!

Teenjuojille

Juon sekä kahvia että teetä. Kahvia olen juonut vasta muutamia vuosia eli pohjimmiltani olen teenjuoja. Lempiteekauppani on Théhuone, jossa saa ammattitaitoista ja ystävällistä palvelua. Ihanaa on myös se, että teepussin kylkeen saa tulostetun lapun, jossa lukee teen sisältö sekä ohjeet minkäasteisessa vedessä ja kuinka monta minuuttia teetä tulisi hauduttaa. Ohjeet todella toimivat ja on mukavaa, kun vihreästä teetä ei tule kitkerää haudutusohjeita noudattamalla.


Ystävän vinkistä käväisin kuitenkin testaamassa Fredrikinkadulla sijaitsevan The Ouncen. Tuoksu kauppaan sisään astuttaessa oli todella huumaava, ihanan marjaisa ja lämmin. Teetä saa ostettua unseittain ja ainakin minun käyntikerrallani oli tarjous, että jos ostaa 6 unssia saa, sen kuudennen hintaan 1,50 euroa.
Päätin kokeilla kolmea eri lajia maustettua vihreää teetä ja ostin kutakin 2 unssia. Eri teesekoituksilla on hauskat nimet....itse valitsin Kauneuden kuningattaren, Liisa ihmemaassa ja Mohiton.
Liisa Ihmemaassa taitaa olla tämänhetkinen suosikkini näistä. Liisa ihmemaassa sisältää vihreää Senchaa, vaaleanpunaisia suklaapaloja ja mansikoita. Kauneuden kuningatar on myös melko makeatuoksuinen ja hyvänmakuinen. Se sisältää Senchaa ja Oolongia sekä mangoa, appelsiinia, mansikkaa, punaherukkaa ja multivitamiinia. Mohito eroaa olennaisesti edellisistä ollen erittäin raikas. Mohitossa on kiinalaista Gunpowderia ja nepalilaista vihreää teeta sekä piparminttua ja timjamia.

Postipaketteja

Tänään sain kaksi ihanaa pientä pakettia postin mukana. Ensimmäinen oli kääritty vanhaan sanomalehteen...
ja sieltä paljastui kaksi isoa sabluunaa, 8 ja D sekä yksi pienempi sabluuna
Toinen paketti näytti tältä
ja paketissa oli Ihan Pienestä Putiikista tilaamiani pitsejä ja nauhoja

Minituunailua

Voiko tätä edes tuunailuksi sanoa...? Liimasin tarrat H&M Homesta ostamiini sinkkisydämiin. Jos vaihtaisi nauhat punaisista valkoisiksi, niin sitten voisi ehkä puhua jo tuunailusta. :-)
 Kiiltokuvia askarteluihin...erityisesti innostuin kirjain-kiiltokuvista
 Sinellistä tageja...
 ...joilla voi koristella vaikkapa pulloja jouluksi

Total Pageviews

All photos of this blog are copyrighted by Absolutely white. Powered by Blogger.

Followers

Google Translator