Et silleen...

Kaikki askartelujutut ei aina mene ihan putkeen...kokeilin tehdä helpon ohjeen mukaan kankaista kranssia: leikkaat vaan kangassuikaleita ja sidot niitä kiinni kranssipohjaan, joka voi olla millainen tahansa...ja tällainen siitä sitten tuli. :-) Hirveästi ei voi kehuskella tällä aikaansaannoksella. Aika naurettava. No, tulipahan tämäkin kokeiltua.

H&M Homen joulu

Ostin jo marraskuun puolella H&M Homesta muutamia joulujuttuja kotiin. Iso punainen joululahjasäkki on ahkerassa käytössä eli kaikki tähän mennessä hankitut joululahjat on laitettu pussiin. Merry Christmas- ja lahjapaketti -aiheiset keittiöpyyhkeet eivät vielä ole päässeet tositoimiin, mutta kohta nekin voisi kaivaa esille keittiötä koristamaan. Jouluaiheiset pussilakanatkin ovat vielä paketeissaan...jokohan olisi myös niiden aika?

Sneak peak

Askartelut ovat kovassa vauhdissa...tässä kurkistus muutamiin vielä keskeneräisiin juttuihin.

Tarvikkeita ja uutuuksia

Tilasin Ebaystä koruja varten pieniä organza-pusseja todella edullisesti. Samalla ostin myös pieniä hintalappuja kiinnitettäväksi myytäviin koruihin.
Korun ostaja saa halutessaan valita myös koruun sopivan jouluisen tagin.
Sisustushattaraan on myös lisätty muutama uusi tuote ja ennen joulua tuotteita tulee vielä lisää. 

Jälleen uusi tähti

Tähtiteemalla jatketaan edelleen. Tällä kertaa oma versioni aiemmin nähdystä paperitähdestä. Tässä versiossa kaksi erillistä tähteä on liitetty yhteen ja niistä on saatu tällainen nelisakarainen joulutähti.

Itsenäisyyspäivän tunnelmia

Itsenäisyyspäivän aamu alkoi pikaisella kierroksella kirppiksellä, koska eilen kirpparit jäivät kokonaan väliin. Eräs herttainen vanha mummo myi tyttärensä/miniänsä kanssa kaikenlaista tavaraa pilkkahintaan. Sain kaikki alla olevissa kuvissa olevat jutut yhteensä 3, 50 eurolla. Hintaan sisältyi siis kaikki korut, pellavaliina ja pitsinauha. Lisäksi ostin samaiselta ihanaiselta mummolta 20 sentillä toimivat sähkökynttilät ja paketin kuusenkynttilöitä.
Mieluinen löytö olivat myös nämä vanhat muotit...näistä osa menee askartelukäyttöön ja osa tuikkualustoiksi. Näitä ostin yhteensä 18 kpl.
Kirppiksen jälkeen lähdimme ajelulle Espooseen ja katsastimme Sisustajan Taivaan sisustuskirppiksen. Itse kirpputoritavaroista ei kotiutunut mitään, mutta ostin nämä kaksi pientä koristetta. Tulipas huono kuva...
Espoosta lähdimme sitten ajelemaan kohti Sipoota ja Porvoota, jossa nautimme mm. glögit.
Ja nyt rauhoitumme itsenäisyyspäivän viettoon Linnanjuhlia odotellen.
Hyvää itsenäisyyspäivää!

Suomalainen tähti

Jostakin syystä tämä paperitähti kulkee netissä nimellä suomalainen tähti. Tähti on helppo tehdä, mutta onnistuakseen vaatii sen, että leikatut paperisuikalet ovat suhteellisen suoria ja samanpaksuisia. Tähden voi tehdä myös kankaasta, jos laittaa kankaan taaksen jotain koviketta. Ohje tähteen löytyy täältä.

Jouluostoksia

Tänään kävimme ensimmäisen kerran varsinaisesti joululahjaostoksilla. Kaikenlaista mukavaa löytyi ja toivottavasti lahjojen saajatkin pitävät niistä. Joululahjoista ei tule kuvia tähän blogiin (tiedoksi vain eräille). ;-) Muutamia löytöjä tein myös kirpputorilta.

Valkoinen joulutähti oli saatava ja mahtavan ihana iso lasinen sydän myös
 Tätä kulhoa olen etsinyt kirkkaana ja nyt sen löysin kirppikseltä...sopii niin hyvin kastehelmilautasten kanssa...sydän hyppäsi kulhoon
 Tuunailua varten ihastuttava rikkalapio
 Tämä kirja oli superlöytö...vain 20 senttiä!
 Ujo piimä aiheutti nostalgian tunteita...lähti kotiin kirppikseltä
 Kahdella eurolla nahkakantinen vihko
 Jouluista Aarikkaa kotiin yhteensä 4 eurolla
 Kierrätyskeskuksesta helmiä 50 senttiä/ruokalusikallinen

Myyjäispäivä

Olin tänään myyjäisissä myymässä pääasiassa itsetehtyjä koruja. Kuva myyjäispöydästämme siinä vaiheessa, kun kaikki "parhaat" oli jo ostettu. 
 Varsinaiseksi hittituotteeksi muodostuivat paperitähdet... 
...jotka loppuivat heti kättelyssä
 Kirjainsormukset olivat myös suosittuja
Tämä pieni koiruliini-rintakoru löysi myös päivän aikana hyvän kodin.
Oli kiva päivä, mutta vähän uuvuttava. Huomenna pikkujoulut ja pitkä viikonloppu tiedossa...mukavaa!

Valokuvakortit

Vihdoinkin saapuivat MOO:sta tilamaani valokuvakortit. Melkein 40 erilaista kuvaa. Osaan olen tyytyväinen, osaan en. Eiväthän nämä mitään joulukortteja ole...alla muutama kortti kuvattuna todella huonoissa valo-olosuhteissa (taas kerran).

Total Pageviews

All photos of this blog are copyrighted by Absolutely white. Powered by Blogger.

Followers

Google Translator