Viikonloppujuttuja

Lauantaina matkani vei jälleen kerran Anton & Antoniin. Jo perinteeksi on muodostunut ruispatongin ostaminen ja se lähti mukaani tälläkin kertaa. Sen lisäksi ostin jokirapusalaattia ja sitäkin ostan lähes jokaisella käynnilläni. Tällä kertaa päätin kokeilla myös yrttituorejuustoa. Itse juusto on ihan hyvää, mutta ruispatongin päälle se on liian "laimean" makuista.  
Lauantain herkuksi ostin Anton & Antonista mustikkamuffinssit...ai että ne maistuivat hyviltä!
Alla olevan kuvan "tarjotintelineen" ostin kirpparilta korutelineeksi, koska se maksoi vaivaiset 3 euroa. Kaikki telineessä olevat korut ostin lauantain kirppisreissultani. Huh!
Kirppikset ovat hyvä paikka myös kirjanystäville. Rework oli mieleinen löytö vain 2,50 eurolla. Huimaavia korkoja aloitin jo lukemaan ja se on itseasiassa aika hauska kirja etenkin korkkareista kiinnostuneille. Munron hyväkuntoinen pokkari vain 50 senttiä.
Hyväkuntoiset Peakin vaatteet ovat myös aina tervetulleita. Lippis ja huppari maksoivat yhteensä 7 euroa. Ei ollenkaan paha hinta.
Sunnuntaiaamun pikavisiitiltä Valtteriin löytyi aivan upea löytö...nimittäin lähes käyttämätön Marimekon tyynynpäällinen, jonka olin aikonut muutenkin ostaa. Jee! 
Kastehelmen vihreä väri kutsui minut luokseen maagisella tavalla. Meillähän on tuota Kastehelmeä kirkkaana ja kirkkaissa pysyn, mutta ajattelin vihreän piristämään kattauksia.

Importance of passion

Kuva on lainattu ja sen lähde löytyy Pinterestistä Words boardistani.

Akaatteja, strasseja, vihreää, vaaleanpunaista

Koruja on ihana tehdä myös itselle. Tässä viimeaikaisia tekeleitäni, jotka jäävät omaan korurasiaan eivätkä päädy Cicin koruihin myyntiin.
Ihanaa viikonloppua kaikille!

Katri/n

Yksi ehdottomista tämänhetken lempisuunnittelijoistani on suomalainen Katri Niskanen - Katri/n, joka voitti Suomen ensimmäisen Muodin huipulle -suunnittelijakisan. Muistan vielä, että heti kilpailun alkumetreistä lähtien fanitin Katria ja hänen tyyliään. Pidän ihan superpaljon hänen laskeutuvista kankaistaan ja epäsymmetrisistä leikkauksista/laskoksista. 

Omistan muutaman Katrin ihanuuden jo ennestään, mutta tänään kävin hakemassa yhden uuden tummansinisen sifonkitunikan ("Long top") kokoelmiini. Ihana ja mikä parasta suomalaista designia!
Katrin kotisivut löytyvät täältä.


Matkakohteeni Top 10

Ajattelin esitellä teille top 10 matkakohdetta, joissa olen käynyt. Kohteet eivät ole paremmuusjärjestyksessä enkä niitä osaisi edes sellaiseen asettaa. Paljon ihania paikkoja jäi tämän listan ulkopuolelle ("bubbling under"), mutta valinta oli tehtävä.

Mikä näistä on oma suosikkisi tai mistä kohteesta haaveilet?

1. Bali: vihreys, vehreys, ystävälliset ihmiset, ihana ruoka, kulttuuri, historia, lämpö, luksusta edullisesti
Vinkki: Paras matkustusaika toukokuu

2. New York: Ison omenan syke, ruoka, muoti, shoppailu, ihmettely, käveleminen, eri kaupunginosat, vapauden tunne, Woodbury
Vinkki: Greenwich villagen ihanat putiikit, Magnolia Bakeryn cupcaket

3. Sevilla: aurinko, tapakset, espanjalainen tunnelma, ihanat ihmiset, arkkitehtuuri
Vinkki: Kävele ja kiertele

4. Pariisi: juustot, patonki, punaviini, muoti, rakastavaiset, tunnelma, arkkitehtuuri, eri kaupunginosat, crepes, katusoittajat, eri vuodenajat
Vinkki: Kävele Seinen kumpaakin puolta niin pitkälle kuin jaksat, maisemat ja fiilikset vaihtuvat

5. Krabi: kirkas turkoosi vesi, lähisaaret, lämpö, aurinko, edullista
Vinkki: Vältä viimeiseen saakka turistikohteita, vuokraa vene ja kiertele lähellä olevia pikkusaaria, ota pahoinvointilääkkeet mukaan, jos tulet helposti merisairaaksi (moottoriveneellä kuljettaessa)

6. Curacao: kirkas turkoosi vesi, aloe, aurinko, rentoutumista ja rauhaa, luksusillallisia, ei erityisiä nähtävyyksiä, paljon hollantilaisia

















Vinkki: Vuokraa auto ja kierrä saari ympäri, löydät ihania rauhallisia poukamia ja superkirkasta vettä

7. Langkawi: kaunis pieni saari, vehreä, kehittyvä, edullinen, lämpöä ja aurinkoa, rantoja, apinoita
Vinkki: Vuokraa skootteri ja kierrä sillä saarta, löydät ihania suojaisia ja jopa lähes autioita rantoja sekä vesiputouksia, majoitu Bon Tonissa!

8. Hong Kong: suurkaupungin vilske, ruoka, luonto, vastakohtaisuus, rakennukset, korkeuserot, halpa, luksusta edullisesti
Vinkki: Ota paikallinen kaksikerrosbussi joko meno- tai tulomatkalle matkustaessasi Peakille

9. Kalifornia: rannikko, korkeuserot, meri, luonto, ihanat kaupungit (San Francisco, Los Angeles, Santa Monica)
Vinkki: Varaudu siihen, että rantatiellä ja SF:ssä tuulee aina, paljon vaatetta siis mukaan. Matkapahoinvointilaiset tarvitsevat pahoinvointilääkettä Kalifornian rantatiellä

10. Rooma: historia, kulttuuri, aurinko, viini, nähtävyydet, puistot ja piazzat, tuttavuutta tekevät italialaiset
Vinkki: Tutki myös muuta kuin Rooman historiallista keskustaa esimerkiksi hyppäämällä paikallisbussiin tai ratikkaan

Huh, tulikohan tässä vähän liikaa kohteita yhdelle postaukselle...?

...Ja sitten vielä ne bubbling under -kohteet: Milano, Nizza, Vilna, Tukholma, Kuala Lumpur, Istanbul, Barcelona, Helsinki, Valensia, Riika, Teneriffa, edit: Lontoo...jne.
Kuala Lumpur
Vilna
Riika

Kaikki kuvat omat ottamiani, joten ethän kopioi niitä ilman lupaani. Kiitos!

Laukkuni sisältö

Sain haasteen Petralta Petran maailma-kivoi jutui -blogista koskien käsilaukkuni sisältöä. Koska käsilaukkuja on itselläni niin moneen eri tarkoitukseen ja eri sisältöisinä, ajattelin esitellä työlaukkuni sisällön. Tyypillisesti työlaukkuni sisältää alla olevat tavarat:

- kalenterina toimii Moleskinin ihana iso ja musta kalenteri, jossa on mahtavasti tilaa muistiinpanoille
- Mulberryn lompakko + sydänavaimenperä
- paaaaljon kyniä, koska unohtelen niitä aina laukkuni pohjalle
- tällä kertaa eväänä Berry boost-rasia
- yleensä joku kirja tai lehti...nyt Italo Calvinon pokkari
- Nokian kännykkä
- joku huulikiilto tai huulirasva, nyt vuorossa Chanelin tummanpunainen huulikiilto
Kun lähden kaupungille jätän noista luetelluista tavaroista yleensä kalenterin pois, mutta lisään laukkuun usein kameran (ison järkkärin --> laukusta tulee superpainava!).

Itse laukkua vaihdan yleensä viikottain. Tällä viikolla kanniskelen tavaroitani oakin värisessä Mulberryssäni (sori, en muista enää tämän laukkumallin nimeä).
Tavaroiden lisäksi työlaukkuni...tai siis pikemminkin kaikkien laukkujeni pohja on yleensä vuorattu erilaisilla lippu-lappusilla, kuten esimerkiksi kuiteilla ja muilla epämääräisillä papereilla. En halunnut kuvata niitä nyt tähän postaukseen, mutta voitte ehkäpä kuvitella ne.

Ruokasunnuntai

Stokkalta "hitaasti leivottua" feta-aurinkotomaattileipää, ohuen ohuita kanafileitä sinihomejuustolla ja hasselbackan perunoita. Hyvää!

Kirpputorilla jälleen

Lauantain ja sunnuntain kirpputorikierrosten antia...
sukat pikkuiselle vauvalle 2,50 euroa
käyttämätön iltalaukku 3 euroa
...tämä pääsee mustan hameen kanssa seuraavalle reissulle oopperaan tai balettiin
tämä oli ihan uskomaton löytö...
Wolfordin sukkikset avaamattomissa paketeissa 15 denieriä eli todella passelit kesäksi ja hintana vain 2,50 euroa!
20-luvun tyyliin panta sulalla 50 senttiä, kirjat yhteensä 4 euroa, tinakulho euron
 lasinen Sian kynttilänjalka eurolla ja pitkät, vanhat sakset 50 sentillä
yleensä en hirveästi ostele vaatteita, mutta tänään ostin parit silkkimekot/tunikat, yhden mekon ja lyhyen jakun
Lisäksi kirppiskierrokselta tuli osteltua myös helmiä ja korunosia sekä kaikenlaista pientä sälää, mutta en jaksanut niitä enää kuvata.

Total Pageviews

All photos of this blog are copyrighted by Absolutely white. Powered by Blogger.

Followers

Google Translator