Useissa blogeissa on näkynyt erilaisia joululahjalistoja ja ajattelin minäkin tehdä omani siitä näkökulmasta, että minkälaisia lahjoja valokuvaukseen liittyen toivoisin Joulupukilta.
Münchenin modernin taiteen museo oli oikea aarreaitta valokuvausintoilijalle...kuvattavaa riitti aina vanhoista tavaroista itse rakennuksen kauniiseen arkkitehtuuriin...puhumattakaan itse maalaustaiteesta.
Nämä kuvat on otettu museon alimmasta kerroksesta, jossa oli erilaisia tavaroita eri aikakausilta.
Onko kukaan koskaan kokeillut renkaiden tekoa vanhoista lusikoista? Miten on onnistunut? Näitä voisi käyttää esimerkiksi lautasliinarenkaina.
Entä pystyykö vanhoista hopealusikoista tekemään sormuksia? Itselläni ei ole aika riittänyt vielä testaamaan eikä varastossa ole yhtään ylimääräistä vanhaa lusikkaakaan, mutta olisi kiva kokeilla, jos muilla on onnistuneita kokemuksia.