Parga, Kreikka - osa 1

Ihana loma Pargassa takana! Olemme olleet jo melkein 3 viikkoa Suomessakin matkan jälkeen, mutta vasta nyt olen ehtinyt vilkaisemaan matkalla otettuja kuvia.

Parga on kiva pieni kylä Kreikan mantereella. Asuimme hieman Pargan keskustan ulkopuolella mäen päällä. Hotelli oli tosi kiva ja aamiainen iiisssoooo ja monipuolinen. Meillä oli myös melkein koko loman ajan auto vuokrattuna, joten pääsimme tutustumaan Pargan lähiympäristöön tosi helposti. Suosittelen ehdottomasti auton tai skootterin vuokraamista, jos Pargaan olette joskus matkalla. Itse Parga on niin pieni alue, että ainakin minä halusin nähdä myös jotakin muutakin.

Pargan matkakuvia - osa 1

Mökkitonttu

Meillä oli ensimmäinen yö mökillä vauvan kanssa viikonloppuna ja kaikki meni tosi hyvin. Oma mökkitonttukin löysi paikkansa. Mä itse asiassa "vihaan" pihatonttuja, mutta tämä meidän mökkitonttu oli pakko napata Tigerista kolmen euron hintaan. Tiedättehän te sen, kun välillä on saatava jotakin kamalaa, sellaista, josta on sanonut muille, että tuollaista en ainakaan koskaan osta itselleni! ;-)



Pioni

Pioni on ehdottomasti yksi lempikukistani ja yleensä pitää olla joku merkkipäivä, että saan tai ostan     pioneja. Ne ovat niin tuhottoman kalliita Suomessa. Tämä pioni on muisto äitienpäivästä.

Kirpputorilta

Vanha kirppislöytö

Hylätty talo

Kuljeskelimme tässä eräänä päivänä maalla ja vastaan tuli ihastuttava vanha vihreä talo, joka oli jätetty autioitumaan. Ikkunoiden edessä oli laudat ja talo oli muutenkin päästetty ihan kokonaan rapistumaan. Niin kaunis talo...en jaksa ymmärtää miksi näitä ihania taloja ei pystytä pelastamaan. Olisi niin ihanaa tietää, mitä kiehtovia ihmiskohtaloita ja tarinoita tällaiset vanhat autioituneet talot pitävät sisällään.

Valkoista ikkunalaudalla

Kesä ja luonnonkukat! Me like!

Vohvelikahvilassa

Vohvelikahvila Tampereella on kyllä mainio paikka. Aina niin hyviä vohveleita.
Tällä kertaa pelkästään mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Mies testasi kasvisvaihtoehdon.

Salaattia

Kesällä tekee useammin mieli salaattia kuin mitään muuta ruokaa - ainakin jos on hellesää. 
Sitruunat on tarkoitettu lohelle. :-)

Kukkien sidontaa

Rakastan leikkokukkia. Meillä on kotona lähes aina kimppu tai muutama oksa leikkokukkia. Haluaisin niin kovasti osata solmia kauniita kukkakimppuja. Järjestääköhän joku taho (muu kuin kansalaisopisto)  lyhyitä kukkien sidontakursseja?

Tulip

Canonin makro-objektiivi on viime aikoina jäänyt ihan turhan vähälle käytölle. Koska olen tänä vuonna kuvannut ihmisiä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, on tämä ihana linssi todellakin jäänyt huomiotta. Etenkin kukkia ja kasveja on kiva makroilla. Mikä on sinun suosikkilinssisi?

Matkalla

Nyt ollaan melkein näissä maisemissa...samassa maassa, mutta vähän eri paikassa. Arvaatteko missä?

Kevätkukkia

Olen todella myöhään liikkeellä kukkien laittamisen suhteen. Ostin parit orvokit, ruusun sekä minitulilatvoja. Näillä aloitan takapihan "puutarhan" laittamisen. Lisäksi ostin alesta kukkasipuleita, joiden maahan/purkkiin laittamisella taitaa olla jo vähän kiire.

Aamupala

Joskus sitä on vaan tällaisia aamupaloja...
tämä oli Helatorstailta.

Today is a perfect day...


Girls can

Piti oikein ottaa kuva, 
kun tämä Planin mainos tien vieressä oli mielestäni niin hieno!

Äitienpäiväksi

Vielä ehtii hyvin askarrella äitienpäiväksi kortin jos toisenkin,
mutta niille, jotka eivät ehdi/halua/osaa/tahdo,
tässä muutama helppo vaihtoehto, jos vain omistaa printterin.

Ihania printattavia kukkakortteja The Alison show:sta klik

Jos englanninkielinen teksti ei haittaa, niin kortti sekä oma etiketti viinipullolle
Hello! Lucky blogista klik
Ja lisää etikettejä äidille The Graphics Fairylta klik

Funkytimelta pientä printattavaa, mm. teepussiin "pidike" klik  

Vappujuhlintaa

Vappuaattona olimme tupareissa, joissa oli kaikkea ihanaa tarjolla. Tässä vain pieni otos kaikesta hyvästä. :-)


Wappuaattona

Vauvan kanssa oltiin ulkona hieman ostoksilla. 
Onneksi koko aikaa ei satanut, niin päästiin aika kuivina kotiin asti. 
Keltaiset kumpparit on lempparit!
 Vauva jäi vielä ulos nukkumaan 
kiukuteltuaan ensin puolet kotimatkasta keskustasta kotiin tultaessa.
Kävimme mm. Tigerissa (taas kerran) ja sieltä ostin iloisen pilkullisia paperimukeja...
näitä ajattelin hieman tuunailla ja laittaa sisälle valosarjan.
 Tigerista löytyi myös eurolla kirjaimia, jotka pääsivät eteistä koristamaan.
Miehen tultua töistä lähdetäänkin wappuaaton tupareihin. 

Ihanaa wappua kaikille!

Happiness


Vintagea

Vanhoja hopealusikoita kirpputorilta joskus haalittu. 
Uskaltaisikohan näitä koskaan oikeasti käyttää?

Kirpputorilta

Kirpputorilta on tullut viime aikoina hankittua lähinnä vain vauvalle kaikenlaista pientä.

En voi vastustaa vanhoja puupalikoita. 
Tämä kahviastiasto saa odottaa vielä muutaman vuoden ennen kuin pääsee käyttöön,
mutta 1,50 euron hinta oli niin edullinen, että piti ostaa säästöön.
Näitä Kultaisia kirjoja keräämme. 
Osa on kirppiksiltä ja osa Akateemisesta, 
josta näitä saa suhteellisen edullisesti aina hullujen päivien aikaan.

Spring


Pahvilaatikot

Onneksi olen päässyt hieman eroon pahvilaatikkomaniastani. 
Nyt näitä erivärisiä ja erikuvioisia kannellisia rasioita on jo niin paljon, 
etten enää keksi mitä niihin laittaisin sisälle. 
Osa on keittiön ikkunalaudalla, osa olkkarissa ja loput alakerran käytävällä... 
Onko muilla ihastusta pahvilaatikoihin?

Matkustelu Etelä-Ranskassa

Nyt kaipaisin kivoja vinkkejä Etelä-Ranskassa matkusteluun vauvan kanssa. 
Suuntaamme sekä Ranskan rivieralle että Provenceen. 
Mistä löytyy parhaimmat maisemat, puistot, jäätelöt tai muuten vaan kivat paikat?
Kaikki vinkit ovat ihanan tervetulleita ja kiitän jo etukäteen! :-)

Vähän hulluttelua

Olen ennen ollut oikein super Hullut Päivät -hulluttelija 
ja olin aina ennen klo 8 ovien takana varmistaakseni parhaat löydöt. 
Tilanne on kuitenkin viime vuosien aikana muuttunut 
aika paljon ja erityisesti nyt viimeisen 5 kuukauden aikana. 
Vauvan kanssa Hullut Päivät ovat saaneet uuden ulottuvuuden 
- kuka hullu haluaa ryysiä vaunujen kanssa ahtailla käytävilläostamassa tavaroita, 
joita ei sitten kuitenkaan välttämättä tarvitse?!?
Kävinpä nyt kuitenkin siellä minäkin - ja vaunujen kanssa tietysti!
Saldona kukkia ja vauvalle Lamazen lohikäärme. 
Lisäksi parit pyyhkeet, rattaisiin päivänvarjo ja vähän syötävää. 
Säästyipä suurin osa rahoista (jotka sitten tuhlasinkin
käymällä COS:lla ja Katri N:llä!)

Valkoista mustalla aksentilla

Äääh...en ole päässyt vieläkään tekemään uusia koruja. 
Tämänkin kaulakorun olen tehnyt varmaan vuosi sitten, mutta vasta nyt kuvasin sen. 
Korussa on vuorikristallihelmiä ja musta iso laavakivipallo.

5 points to live happily


Total Pageviews

All photos of this blog are copyrighted by Absolutely white. Powered by Blogger.

Followers

Google Translator