Hääpäivitys

Häät alkavat uhkaavasti lähestyä, alle kuukausi aikaa H-hetkeen. Tilannepäivitys siitä, mitä on viime päivien aikoina sovittu ja suunniteltu, ja mitkä asiat ovat vielä kesken:
- Hääkimppu, viehe ja muut paikan kukkakoristelut on sovittu. Floristilla on aika vapaat kädet, mutta kimppu tulee olemaan huntukukkaa pienellä vaaleanpunaisella aksentilla maustettuna. Paikka koristellaan viljellyillä "niittykukilla" sekä isoilla kimpuilla huntukukkaa. Lisäksi paikkaan tulee yksi iso riippuva kaarikoriste huntukukasta.
- Kakkutastingiin on valittu kolme erilaista kakkua toiveidemme mukaan. Pääkomponentit niissä ovat metsämansikka, herukka ja banaani. Halusimme raikkaan makuisen kakun. Valinta voi olla vaikea.
- Koekampausta ei tule, mutta viikkoa ennen häitä suunnittelemme kampaajan kanssa kampauksen, joka on tyyliltään löysä niskanuttura tehtynä kiharrettuihin hiuksiin.
- Koemeikki on reilun viikon päästä ja minulla ei ole vielä tietoakaan siitä minkälainen meikistä tulee. Taidan antaa meikkaajalle aika vapaat kädet.
- Sormukset pitäisi viedä kaiverrettaviksi.
- Ruuan kanssa tarjottavat viinit on vielä ostamatta.
- Osa karkkibuffan karkeista on vielä ostamatta.
- Tarkka vihkipaikka on vielä päättämättä...kalliolla vai laiturilla?
Aika hyvällä mallilla ollaan jo.

Kuvat ja niiden lähteet löytyvät täältä

Aurinkoa, aurinkoa

Kaksi edellistä päivää ovat olleet aika rankkoja auringon saannin suhteen. Hietsussa paistoi aurinko kaksi päivää lähes pilvettömältä taivaalta ja torillahan ei varjoisaa kohtaa löytynyt oikein mistään. Vettä tuli juotua aika paljon, mutta ensimmäisenä päivänä auringon kovuus yllätti silti...kotiin päästyä oli aika heikko olo ja päätä särki.
Tein itsekin tosi hyviä löytöjä Hietsusta myynnin lomassa. Tässä muutama jo aiempi Hietsun löytö esittelyssä. Nämä maksoivat muutaman euron yhteensä.

Tänään ja huomenna Hietsun torilla

Tänään ja huomenna menemme siskon kanssa Hietsun torille myymään käsintehtyjä koruja ja jotain muuta pientä. Näyttäisi tulevan lämmin päivä. Toivottavasti on myös myyntionnea matkassa.

3 euron löydöt

Ajattelin aloittaa "postaus-sarjan", jossa joka viikko esittelen enintään 3 euroa maksavan viikon löytöni. Ideana on siis se, että yritän joka viikko (tai ainakin joka toinen viikko) löytää jonkun ihanan löydön enintään 3 eurolla ja esitellä sekä sen että ostopaikan täällä blogissa.

Tällä viikolla 3 euron löytöni koostuu useammasta osasta (ja siksi 3 euroa ylittyy hieman):
Söpö valkoinen posliininen sydäntarjoiluastia sekä 2 kpl kristallisnapsilaseja, yhteensä 1,60 euroa. Ostokset ovat Matinkylän Kierrätyskeskuksesta, joka muuten on Suomen suurin kierrätyskeskus.
Jalallinen lasinen tarjoiluastia ja Ikean avaamattomat +365-sarjan lasinaluset, yhteensä 1,80 euroa. Nämä ovat myös samaisesta kierrätyskeskuksesta. 

Ostokseni tekivät yhteensä siis 3,40 euroa eli jos jätetään sydänastia laskuista pois, niin muut löydöt tekevät yhteensä sen 3 euroa. :-) Omasta mielestäni tuli tehtyä ihanat ja edulliset löydöt.

Matinkylän kierrätyskeskuksessa saa kulumaan aikaa muuten vaikka kuinka paljon. Kirjojen ystäville tiedoksi, että kirjaosasto kierrätyskeskuksessa on todella iso! Ja tiedoksi Nobel-kirjailijoiden ystäville, että Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa Helsingissä oli kasapäin Nobel-kirjailijoiden kirjoja ilmaiseksi!!

Flea market finds - kirppislöytöjä

Kävin tänään Hietsussa ja sieltä mukaani matkasi kaksi ihastuttavaa kristallilasia, jotka pääsevät mökille viinilaseiksi. Näitä ajattelin kerätä satsin ja ei ole niin väliksi vaikkei kaikki lasit samaa paria olisikaan. Lasit yhteensä 1,50 euroa. 
Emalisen mies/nainen -kyltin ostin läheisestä pikkupuodista.

Aamuaskarteluja

Tänään lähtee useampi paketti maailmalle. Paketteja on ihana askarrella.
Tein myös paperisydämiä
sekä pieniä paperikoteloita/paperikuoria

Mökkimukit

En voinut vastustaa kiusausta, kun löysin Muurlan nettikaupasta ihastuttavat Muumi-aiheiset emalimukit. Nämä lähtivät heti tilaukseen...mökkimukeiksi.
Emalimukit ovat nyt tutustumistarjouksessa 9,90 euroa/kpl, kun tavallisesti hinta on 12,90 euroa/kpl.

Juhannuksena

Juhannukseen kuului grillausta perheen parissa ja
mökin remonttisuunnittelua.
Tuleva viikko tulee olemaan työntäyteinen hääjärjestelyjen osalta. Alkuviikosta suunnitellaan hääpaikan koristeluja ja loppuviikosta hääkimppua sekä muita kukka-asioita.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Ihanaa Juhannusta!

Uusimmat korut

Kaulakoruja ja sormuksia on tullut väkerrettyä hääjärjestelyjen vastapainoksi. Tässä omat suosikkini uusista tulokkaista.
Akaateista tehty Bambi-kaulakoru (myyty)
Karkkisydän
Turkoosi
Keramiikkasormukset
Lasisormukset

Lisää kuvia ja koruja täällä.

Total Pageviews

All photos of this blog are copyrighted by Absolutely white. Powered by Blogger.

Followers

Google Translator