Olin tänään iloisesti yllättynyt, kun löysin Kettukarkki -blogista tiedon, että Cos on avannut nettiputiikin...jee! En voinut vastustaa kiusausta, vaan laitoin heti tilaukseen kolme ihanaa mekkoa. Cosin vaatteet on tehty niin ihanan pehmeistä materiaaleista ja ne ovat kaiken lisäksi hyvin laskeutuvia, joten en epäröinyt hetkeäkään tehdä tilausta netin kautta.
Ostin mm. tämän kuvan mekon. Kuva on Cosin nettisivuilta.
Täältä pääset tutkailemaan Cosin ihanuuksia.
Kokeilin josko blogini olisi taipunut Bloggerin ihanaa uudistukseen eli Dynamic Views -malliin sillä tuloksella, että kaikki vanhat asetukset pyyhkiytyivät pois. Great...nyt mennään sitten eteenpäin näillä "uusilla" asetuksilla.
No, en ainakaan vielä muuta blogin muotoa tuohon uuteen, koska silloin kaikki ihanat linkit oikeasta palkista häviäisivät kokonaan. Käytän todella paljon oikeassa palkissa olevia pikalinkkejä suosikkiblogeihini ja siksi Dynamic Views-malliin siirtyminen ei ole ajankohtaista ennen kuin siihen keksitään joku parannus sen suhteen, että miten gadgetit saadaan malliin mukaan.
Sen sijaan muutin White Lily Design -korublogini kyseiseen muotoon eli nyt näkee helposti kaikki saatavilla olevat korut. Käy kurkkaamassa täällä.
EDIT: Jos haluat kokeilla uudistusta omaan blogiisi ilman, että siitä tulee pysyviä muutoksia, niin kirjoita oman blogisi osoitteen (siis sen http://www.omablogi.blogspot.com/) jälkeen /view/magazine ja katso miten blogisi ilme muuttuu.
EDIT: Jos haluat kokeilla uudistusta omaan blogiisi ilman, että siitä tulee pysyviä muutoksia, niin kirjoita oman blogisi osoitteen (siis sen http://www.omablogi.blogspot.com/) jälkeen /view/magazine ja katso miten blogisi ilme muuttuu.
Olen saanut kaksi ihanaa tunnustusta
KIITOS PALJON kummallekin!
Tunnustukseen liittyy se, että tunnustuksen saajan pitää kiittää tunnustuksen antajaa (kts. yllä), antaa tunnustus 8 bloggaajalle ja kertoa 8 asiaa itsestään, joita ei ole aiemmin kertonut.Tässä 8 asiaa minusta, joita ette vielä tienneet (ehkä):
1. Rakastan tanssimista, erityisesti lattareita ja showtanssia. Olen tanhunnut aikoinaan 9 vuotta ja voittanut SM-mitalinkin ko. lajista.
2. Olen intohimoinen vuohenjuustofani...myös muut juustot kelpaavat. Voin syödä lähes mitä ruokaa vain, jos siinä on vuohenjuustoa.
3. Mieheni on minua nuorempi ja ylpeä siitä. ;-)
4. Olen kotoisin maalta, mutta asun kaupungissa ja olen sielultani kaupunkilainen.
5. Olen ammatiltani...ööö...enpäs kerrokaan. ;-) Pyrin olemaan työssäni oikeudenmukainen.
6. Minulla on ollut koira, cockerspanieli.
7. Olen tosi kova koripallofani.
8. Minulla on kaksi nuorempaa siskoa ja ikäeromme ovat 10 ja 12 vuotta.
Kaikki 8 ihanaa bloggaajaa (tai enemmänkin), jotka lukevat tämän, ja jotka eivät ole vielä vastanneet tähän saavat ottaa tunnustuksen mukaansa. ;-)
Vietimme tänään miehen kanssa pitkästä aikaa oikein kunnon shoppailupäivän. Aloitimme sen Valtterista, josta löytyi mm. ihania vanhoja avaimia, iso Karhulan lasipurkki ja Mulberryn lammasvillainen kaulahuivi.
Kävimme myös Ikeassa, josta mukaan tarttui alla oleva lamppu työpöydälle.
Stokkalla oli posliinit 20 % ale, joten ostimme hieman Marimekon astioita täydentämään vanhoja. Macaronseja löytyi entisestä Kiseleffin talosta, joka on nyt uusittu kokonaan.
Vagabondilta ostin vielä konjakinväriset kiilakorkonilkkurit.
Haaveenani olisi tehdä maailmanympärysmatka vuoden tai kahden sisällä...olen yrittänyt selvitellä potentiaalisia kohteita reissulle, mutta kun niitä on niiiiiin PALJON ihania paikkoja maailmassa. Kaipaisin vinkkejä sellaisista paikoista, joihin olet RAKASTUNUT!
Suunnittelemamme joulumyyjäisten "sisältö" alkaa pikku hiljaa olla valmis. Myyjäisissä tulee toivottavasti olemaan rento tunnelma, paljon joulun tuoksua ja hyvä mieli kaikilla. Paikalle tulee joulupukki ja kaikki voivat kuvauttaa itsensä ilmaiseksi kaveridigikuvaan joulupukin kanssa.
Myyjiä on tapahtumaan ilmoittautunut hyvin mukaan. Vielä olisi kuitenkin pari myyntipaikkaa jäljellä nopeimmille. Mikäli olisit kiinnostunut tulemaan myyjäksi, niin voit laittaa sähköpostia osoitteeseen sisustushattara@gmail.com.
SUNNUNTAINA 27.11.2011 klo 10 – 16
Lempäälän Manttaalitalolla (Manttaalitie 1)
----------------------------------------
Tule tekemään lahjalöytöjä, maistelemaan joulun leivonnaisia ja saamaan ideoita joulun koristeluihin
Paikalla käsityöläisiä myymässä itse tehtyjä tuotteita:
Paljon ihania käsitöitä, koruja, kortteja, leivonnaisia, villasukkia, pussukoita, tyynyjä, koristeita ja paljon muuta mukavaa pukinkonttiin…
Joulupukki vierailee klo 13 – 14
Myyjäisissä myös kanttiini ja valokuvanäyttely
Olin tänään tosi mukavassa tilaisuudessa, jossa jaettiin kaikille osallistujille mm. rasiallinen suklaakonvehteja sekä kirja...Ihana ilta...näitä lisää!
Niin...liittyi tilaisuuteen "lahjusten" lisäksi myös kaksi mahtavaa kansainvälistä luennoitsijaa, jotka pitivät esitykset mielenkiintoisista aiheista sekä yksi suomalainen alansa huippu.
"something old"
Häissämme oli "ohjelmanumerona" vihkimisen jälkeen sukunimeni heitto mereen...nimen olin kirjoittanut tapettipaperille ja rullannut lasipulloon. Lasipullon kävin ostamassa hääpäivän aamuna kampaajalta tulon jälkeen Kierrätyskeskuksesta. Havaihduin hääaamuna, ettei kotoa löydy ainuttakaan kivaa lasipulloa korkilla.
sinne meni
Villa Vuosanta
Koristelut halusin rennoiksi ja se toteutui hyvin kukissa.
"jotain sinistä"
Valokuvaajana siis edelleen Maria Hedengren.
Subscribe to:
Posts (Atom)
Total Pageviews
All photos of this blog are copyrighted by Absolutely white. Powered by Blogger.