Röyhelöä vauvalle

Olen aina himoinnut tällaisia pieniä röuhelöpöksyjä vauvalle ja sellaiset löytyikin Polarn O Pyretiltä. 
 Hankittuna on myös iso kasa pikkuruisia sukkia tulevaa varten...
Arvaatteko kumpi on tulossa - tyttö vai poika?

Hullut päivät ja Balmuir

Olin vakaasti päättänyt olla menemättä Hulluille päiville, koska ajatus siellä tungeksimisesta tämän vatsani kanssa ei liiemmin houkutellut. Koska verkkokauppa ei kuitenkaan oikein toiminut aamulla ja olin jo sopinut lounastreffit muutenkin keskustaan, päätin kipaista samalla reissulla nopeasti myös Hullareilla. 

Suoritukseni kesti noin 30 minuuttia ja siinä ajassa olin ehtinyt ostaa miehelle 5 kauluspaitaa, 2 kravattia, alusvaatteita, karkkia, saippuoita ja pesuaineita sekä itselle että vauvalle, pienen Iittalan vitriinirasian, nahkakäsineet sekä Balmuirin kashmir-huivin. 

Yritin ostaa lisäksi myös kynttilöitä, mutta kassa ei löytänyt niille hintaa,  joten jouduin jättämään ne kauppaan, koska minulla oli tuolloin jo kiire lounaalle. Aikamoinen saavutus tuossa ajassa. Tosin olin katsonut nuo tuotteet aika pitkälle valmiiksi jo kotona eli kävin vain hakemassa ne eri osastoilta.

Heräteostos itselleni oli tuo Balmuirin huivi, jota olen kyllä himoinnut jo kauan aikaa.
Onneksi ostin sen, sillä se on aivan ihana...siis kerrassaan ihanan pehmeä ja mahtava. Valitsin väriksi lämpimän harmaan sävyn, joka vivahtaa ruskeaan. Tekisi mieli olla tuo huivi kaulassa koko ajan, on se niin ihana!
Kävitkö Hullareilla ja teitkö löytöjä?

Industrial style - uusi lamppu

Ostin Clas Ohlsonilta meille industrial-tyylisen remppavalaisimen. 
Emme siis käytä tätä remonttitarkoitukseen, 
vaan lamppu pääsi roikkumaan eteisen tiiliseinälle. 
Aika kiva mielestäni.

Sunnuntai Koiramäen pajutallilla

Ihana, aurinkoinen sunnuntai...
Lähdimme käymään Koiramäen pajutallilla Tuusulassa.
Pihamaa oli täynnä kaikenkokoisia kurpitsoja ja syksyisiä värejä.
Koiramäelle on luotu mahtava vanhan ajan tunnelma.

Söpöjä pupuja
Puodin puolelta löytyy kaikenlaista kivaa ja herkullista.


Beautiful Saturday


Seinäkollaasit

Olemme pitäneet asuntomme seinät aika lailla valkoisina ja puhtaana tauluista, julisteista, hyllyistä tai muista seinään laitettavista "koristeista". Toki muutamia tauluja ja koukkuja löytyy meidänkin seiniltä.

Washi-teippeilystä innostuneena aloitin tänään tekemään kahta erilaista seinäkollaasia. Toinen kuvakokoelma tulee eteiseen ja tarkoituksena olisi tehdä kollaasista kokonaan mustavalkoinen. Pitää vielä kaivella korttivarastoja ja selailla lehtiä, jotta kokoelmasta tulee mieleinen.
Kirppikseltä olen aikoinaan ostanut kullanväriset pienet kehykset, jotka nyt maalasin turkoosiksi. 
Kehyksiin tulee vielä toinen maalikerros, mutta innokkaana kokeilin jo nyt miltä kehys näyttäisi työpöytäni vieressä olevalla seinällä yhdessä muutaman turkoosin sävytteisen kuvan kanssa. Hyvinhän se siihen mielestäni sopii. Tämäkin kollaasi vaatii vielä hiomista ennen kuin se on valmis.
Näitä kollaaseja on kyllä hauska tehdä, kun kuvien paikkaa voi vaihtaa mielensä mukaan ja lisäillä aina kuvia tai muuta kivaa, kun tulee inspiraatio. 
Ja mikä parasta...seinään ei jää näistä jälkiä!

Kaivarin Kanuunan loput löydöt

Edelliseltä reissulta Kaivarin Kanuunasta lähti mukaani Ultima Thule lasien lisäksi muutama vanha esine. Tulevalle vauvalle perinteinen Brion puinen helistin, vanhoja taskuliinoja (kaikki yhteensä vain 1 euron, mitäköhän näistä tekisi?) ja söpö IB Laursenin puinen rasia.

Lasilöytöjä

Pistäydyin tänään Kaivarin kanuunassa keskellä päivää. Päivän löydöt tein lasirintamalta. 
Löysin melkein viimeisestä läpikäymästäni kirppispöydästä ihanat Tapio Wirkkalan Ultima Thulen olut- ja snapsilasit. Meillä on kumpiakin jo ennestään ihan hyvä määrä, mutta lisäsatsi ei ole pahitteeksi, kun edullisesti saa. Isot lasit olivat 6 euroa kappale ja snapsilasit 3 euroa kappale. 
Lasit olivat meille siis yli 50 %:n alessa verrattuna kaupasta ostettuihin ja kunto laseissa on moitteeton. Käytämme olutlaseja arkilaseina, kun olemme mieheni kanssa kummatkin tykästyneet niiden kokoon ja siihen, miten niistä on hyvä pitää kiinni.
Jos joku kaipailee Ultima Thulen snapsilaseja tai pienempiä on the rocks -laseja, niin kirppispöytään jäi kumpiakin vielä ainakin puoli tusinaa.
Ja sitten bongasin toisesta pöydästä ihanan koboltin sinisen maljakon (3 €) ja kipon (3 €). Nämä eivät varmastikaan ole mitään erityistä "merkkiä", mutta itseäni miellytti jostakin syystä tuo sininen väri ja esineiden kauniit muodot.

Odotus

Tehtailua

Sunnuntaiaamupäivä on mennyt koruja tehtaillessa.
Tein mm. ison kasan nappikorviksia lasikivistä. Nämä tulevat myyntiin Etsy-kauppaani
sekä osa päätyy myös marraskuun joulumyyjäisiin.
Piti aloittaa tämä jouluun valmistautuminen jo aikaisessa vaiheessa,
koska masuasukin pitäisi saapua kuvioihin marraskuussa
ja sen jälkeen keskittyminen jouluaskarteluihin saattaa jäädä hieman vähemmälle. ;-)

Total Pageviews

All photos of this blog are copyrighted by Absolutely white. Powered by Blogger.

Followers

Google Translator