Kumpparit - wellies

Pikkuisemme sai kumpparit kirppisreissulta. Vaaleanpunaiset Tretornit maksoivat muutaman euron. Nämä löytyivät kesällä Forssasta, kun olimme isovanhempien mökillä käymässä. Forssa on muuten täynnä isoja kirppiksiä. Mitään erityisen hyviä löytöjä en sieltä kuitenkaan kumppareiden lisäksi tehnyt.
Baby pink wellies are a fleamarket find from Forssa. 

I could have stayed there...

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Olisin voinut jäädä Ranskaan ja näihin tunnelmiin. Toisaalta on kuitenkin kiva olla taas back ja omassa kodissa.

Suomessa on syksy ja nyt tekee mieli kaikkea uutta ja kivaa. Suunnitelmia on ainakin pää täynnä.

Tuikkuja syksyä varten

H&M Homesta löytyi ihanat pienet eläintuikut. Sopivat hyvin meille.

Matkalla

Useimpien lomat taitavat olla jo ohitse. Me suuntaamme varsinaiselle lomalle vasta nyt. Aikas kivaa! Lomalla yksi parhaista jutuista on syöminen, nimittäin paikallisten herkkujen syöminen. Tällä lomalla syömme varmasti paljon patonkia ja juustoja sekä juomme viiniä. :-) Adios!

Marenkikakku

Viikonloppuna juhlittiin mieheni isän 65-vuotissynttäreitä hieman myöhässä. Ohjelmassa oli yhdessä tehtyä ruokaa. Aluksi rapuja, pääruuaksi possua, kanaa, bataattiranskiksia jugurttidipillä ja aterian kruunasi marenkikakku. Ohjetta tähän marenkikakkuun ei erikoisemmin tarvita, niin helppo tämä on. Kasaa vaan tuoreita marenkeja ja mansikoita sekä vatkaa kermavaahtoa "kiinnikeaineeksi". Ilmavan makeaa!

Vintage photos

Viime viikonlopun torikirppikseltä löytyi nämä kolme aivan valloittavan ihastuttavaa vanhaa valokuvaa. Isoin kuva on postikortti ja se on lempparini. Pienet kuvat ostin oikeastaan niiden hurmaavien taustojen takana. Takana on nimittäin valokuvaajien logot...brändäys on ollut jo silloin muotia. ;-)

Hakusessa on vanhojen irtikuvien lisäksi jostain huutokaupasta vanha valokuva-albumi edullisesti. Albumeja on tullut vastaan kirppiksilläkin, mutta niistä pyydetään aika huimia summia. Rakastan vanhoja valokuvia!

HAYta ikkunalaudalla

Ikkunalauta mahdollistaa monenlaisten pikkuasetelmien tekemisen. Nämä HAY:n pienet rasiat eivät ole vielä oikein löytäneet paikkaansa meiltä, joten kokeilin nyt tuota ikkunalaudan toista päätä...pääsi sinne pensselikin mukaan. En raaski käyttää tuota sivellintä, kun se on niin kaunis ihan vain tuollaisena.

Retroa

Olen vähän kade siskolleni, joka saa viedä tämän ihanan vanhan lelun kotiinsa vanhemmiltamme. Sisko sai tämän aikoinaan lahjaksi, joten hänelle se kuuluukin. Olen itse yrittänyt etsiä tällaista samanlaista kirppiksiltä, mutta eipä ole tullut vielä vastaan. Kuvasta ei sitä huomaa, mutta tämä on sellainen iso versio. Olen nähnyt näitä myös pieninä ja sellainenkin olisi ihan kiva.

Live simply


Olen ihan rakastunut tähän Live Simply -printtiin ja koko The Painted Arrow kauppaan. Printit itsessään ei ole kalliita, mutta postikulut Suomeen ovat...nimittäin postikulut ovat enemmän kuin itse printti. No, siitä huolimatta taidan tehdä pienen tilauksen kyseiseen nettikauppaan, koska sieltä löytyy muutama muukin kiva juttu. 

Lautanen

Olen aloittanut keräämään vauvallemme lautasia; erilaisia, kaikenlaisia lautasia. Yhdistävänä tekijänä on se, että lautaset ovat yksilöitä eli ostan aina vain yhden samanlaisen lautasen. Tämä siis tarkoittaa, että suurin osa ostamistani lautasista on löydetty kirpputoreilta tai muualta, mistä on löytynyt uniikkeja lautasia. Tämä talvinen kaunotar on Gustavsbergin vuosilautanen, joita on tehty vain 4 000 kappaletta.

Total Pageviews

All photos of this blog are copyrighted by Absolutely white. Powered by Blogger.

Followers

Google Translator