DesignSkins

Minulle tarjoutui mahdollisuus testata DesignSkinsin tarrakuorta kännykkääni.
Halusin kuoren, joka olisi tehty itse ottamastani valokuvasta. Vaikeinta kuoren tilaamisessa olikin sen sopivan valokuvan löytäminen. Parhaiten kännykän taakse tulevaan kuvaan sopivat mielestäni pystysuunnassa otetut valokuvat, joita itseltäni löytyi sopivia vain rajattu määrä. Kuvan valinnassa otin huomioon myös sen, että kännykkäni kulkee aina mukanani, ja on esimerkiksi työpalavereissa näkyvillä eli mitään kovin räikeää en siksi halunnut kännykän takakanteen laittaa. 
Kuori suojaa myös laitteen pintaa sen lisäksi, että se tekee laitteesta persoonallisen. Kuoren poistamisesta ei jää laitteeseen jälkiä, mikä on tietysti hyvä asia.
Lisäsin kuoreen suunnitteluvaiheessa myös tekstin Dare to Dream. :-)
Kuoren/tarran tilaaminen tapahtui tosi helposti netissä (http://designskins.fi/fi/). Nettisivuilla on hyvät ohjeet tilauksen tekemiseen sekä kuoren suunnitteluun. DesignSkinsillä on sivuillaan myös paljon valmiita kuvamalleja, jotka sopivat eri kännyköihin, tietokoneisiin ja muihin elektroniikkalaitteisiin. Itse sain ainakin sen käsityksen, että kuoren saa tilattua lähes mihin tahansa elektroniikkalaitteeseen. Erityisen käyttökelpoinen tarrakuori on silloin, jos laitteessa on naarmuja tai pinta on muuten kulunut tms.
Kuori saapui 7 päivässä tilauksen tekemisestä suoraan kotiin kannettuna. Kuoren asentaminen kännykkään sujui myös vaivattomasti eli kaiken kaikkiaan kuoren avulla on helppo "tuunata" kännykkä tai muu elektroninen laite uuteen uskoon.

Billnäs ja Fiskars

Billnäsin ja Fiskarsin ruukkialueet ovat ihania. Ainakin kerran kesässä on niissä käytävä.

Billnäs:
Billnäsin antiikkimarkkinat ovat muuten 7. - 10.7. eli hyvä syy silloin vierailla ruukkialueella.
 Fiskars:
Desicon kynttiläputiikki on aina "pakollinen" kohde Fiskarsissa.
 Luomu- ja lähiruokaa saa nyt myös Fiskarsista.
 Suklaapuodin herkullinen mansikkakakku ja kahvit terassilla.

Kirppiskierros Karjaalla ja Billnäsissä

Olipas mahtava päivä eilen. Teimme kirpputorikierroksen Karjaalla, joka on muuten unelmapaikka kirppiskiertäjälle, koska siellä oli joka niemessä ja notkelmassa kirpputoreja. Kierroksemme alku ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan, kun ensin piti mennä Missionstorgetille (Kanavatorilla, lähellä Ratakatua), mutta kyseinen paikka onkin koko heinäkuun kiinni. 
No, seuraava kirppis listallamme olikin sitten jo auki eli Vindsloppiset (Maasillantie 30). Paikka on kuulemma Karjaan suosituin kirppis. Yläkerran vintti on oikea aarreaitta, jossa kaikki myydään pilkkahintaan. Lasitavaraa 0,10 - 0,20 eurolla ja vaatteita 1 - 2 eurolla. Vaatteet on yläkerrassa järjestetty värin mukaan. Varaudu lämpimällä säällä siihen, että vintti on tukahduttavan kuuma. Kuulemani mukaan heinäkuussa pitäisi paikassa olla 90 %:n ale, mutta vielä ei ainakaan alennuksia näkynyt. Tavarathan ovat käytännössä ilmaisia tuollaisen alennuksen jälkeen. Paikan kellarissa on huonekaluja. Muutama kiva siellä olikin suhteellisen edullisesti, mutta ne mihin silmäni kiinnittivät huomion olivat jo myytyjä ja odottivat noutoa. Suosittelen paikkaa!
Omat ostokseni kirppikseltä kuuluvat jälleen "mökkiosastoon" eli kynttilänjalka ja laseja mökille. Taisivat olla yhteensä 2,20 euroa.
Seuraavaksi suuntasimme matkamme kohti Siltakirppistä (Läntinen ohikulkutie, punainen vanha puhdistamo) ajaen Karjaan keskustan läpi, ja pysähdyimme matkalla kolmelle kirppikselle ex tempore! Siis nämä kirppikset eivät olleet listallani, mutta aina kun näimme loppis-kyltin, niin pysähdyimme katsastamaan paikan. Ensimmäisen pysähdyksen osalta minulla ei ole tarkempia koordinaatteja, mutta paikka löytyy varmasti, jos ajaa Karjaan keskustan läpi. Paikka oli pieni "kauppa", jossa myytiin vanhaa tavaraa. Paikkaa kuitenkin mainostettiin kirpputorina. Emme ostaneet sieltä mitään.
Jatkoimme matkaa ja pysähdyimme Kaipparin (?) kirppikselle, joka ilmeisestikin oli jakaantunut kahteen erilliseen rakennukseen, koska ainakin kirppikset olivat ihan vierekkäin.
Kaipparissa oli pieniä osioita, joita ihmiset saivat vuokrata. Tavaraa oli kaikenlaista, mutta osa oli hinnoiteltu ehkä hieman kalliiksi. Ostin kuitenkin Iittalan kynttilänjalan 4,50 eurolla. Keräilen näitä kirkkaita ja valkoisia huurrelasisia, joten ostos oli ihan ok.
Melkein ostimme myös Sarpanevan vanhat pitkät ja kapeat juomalasit 6,50 euron kappalehinnalla, mutta nuukuus kuitenkin iski ja jätimme ne kirpparille.
Extra-kirppareiden jälkeen päädyimme siis Siltakirppikselle, joka olikin aikamoinen paikka. Siltakirppis taitaa muuten sijaita jo Billnäsin puolella eikä Karjaalla, mutta matka Karjaan keskustasta kirppikselle on lyhyt. Tavaraa on vanhassa puhdistamossa kolmessa kerroksessa. Huonekalut on nostettu ylös seinänvieruksille esille. Kaikenlaista sälää, lasitavaraa, purkkia ja purnukkaa löytyy paikasta. Olisihan sieltä varmaan tehnyt enemmänkin löytöjä, jos olisi jaksanut penkoa tavarakasoja. Suosittelen myös täällä käymistä, jos on kiinnostunut vanhoista tavaroista!
Tein Siltakirppikseltä vain yhden löydön 50 sentillä, joka on alla oleva metallinen kori.
Seuraava kirppislistani etappi olikin Billnäsin Ruukki-kirppis (Ruukintie 8), josta tein kirppiskierroksen mieluisimman löydön. Ruukki-kirppis on kahdessa eri rakennuksessa. Toisessa on vuokrattavia pöytiä, jossa on kaikenlaista tavaraa myynnissä lasitavaroista leluihin. Vaatteita ei tällä kirppiksellä ollut lähes lainkaan. Toisessa rakennuksessa on kolmessa kerroksessa huonekaluja. Hinnat ovat täällä korkeammat kuin aiemmin mainitsemillani Karjaan kirppiksillä.
Tässä kierroksen suosikkilöytöni eli ihana turkoosin vihreä jakkara mökille makuuhuoneen pöydäksi tai tuoliksi. Väri on niin kutkuttava, että en voinut jättää jakkaraa kirppikselle, vaikka hinta olikin 20 euroa. Jakkara kuului isompaan kokonaisuuteen, jossa myytiin samanväristä pöytää, kahta selkänojallista tuolia, 3 jakkaraa ja isoa keittiön hyllyköstöä yhteensä 400 eurolla. Kysyin myyjältä, että saisinko ostaa vain yhden jakkaran kokonaisuudesta ja se onneksi onnistui. I'm happy!
Ostin Ruukki-kirppiksen pikkusäläpuolelta myös Buttons-laatikon 5 eurolla.
Yritimme mennä vielä SPR:n kirppikselle (Puimalassa) Fiskarsissa, mutta se oli mennyt kiinni klo 14 ja Fiskarsiin ehdimme vasta sen jälkeen. Fiskarsissa pitäisi olla jokaisen kuukauden ensimmäisenä lauantaina SPR:n kirppis. Onko kukaan käynyt siellä eli onko kannattava paikka vierailulle?

Meillä oli kunnianhimoisena suunnitelmana ehtiä myös Tammisaaren kirppiksille, mutta se ei tällä reissulla toteutunut.

Idean kierrokseeni sain täältä.

Karjaa, Billnäs, Fiskars ja Hanko

Ihana ja pitkä päivä takana...teimme kesäisen retken Karjaan kirppiksille, Billnäsin ja Fiskarsin ruukeille sekä aina yhtä ihanaan Hankoon. Lisää kuvia ja Karjaan kirppisvinkit tulossa myöhemmin.

Perfection

Hääpäivitys

Häät alkavat uhkaavasti lähestyä, alle kuukausi aikaa H-hetkeen. Tilannepäivitys siitä, mitä on viime päivien aikoina sovittu ja suunniteltu, ja mitkä asiat ovat vielä kesken:
- Hääkimppu, viehe ja muut paikan kukkakoristelut on sovittu. Floristilla on aika vapaat kädet, mutta kimppu tulee olemaan huntukukkaa pienellä vaaleanpunaisella aksentilla maustettuna. Paikka koristellaan viljellyillä "niittykukilla" sekä isoilla kimpuilla huntukukkaa. Lisäksi paikkaan tulee yksi iso riippuva kaarikoriste huntukukasta.
- Kakkutastingiin on valittu kolme erilaista kakkua toiveidemme mukaan. Pääkomponentit niissä ovat metsämansikka, herukka ja banaani. Halusimme raikkaan makuisen kakun. Valinta voi olla vaikea.
- Koekampausta ei tule, mutta viikkoa ennen häitä suunnittelemme kampaajan kanssa kampauksen, joka on tyyliltään löysä niskanuttura tehtynä kiharrettuihin hiuksiin.
- Koemeikki on reilun viikon päästä ja minulla ei ole vielä tietoakaan siitä minkälainen meikistä tulee. Taidan antaa meikkaajalle aika vapaat kädet.
- Sormukset pitäisi viedä kaiverrettaviksi.
- Ruuan kanssa tarjottavat viinit on vielä ostamatta.
- Osa karkkibuffan karkeista on vielä ostamatta.
- Tarkka vihkipaikka on vielä päättämättä...kalliolla vai laiturilla?
Aika hyvällä mallilla ollaan jo.

Kuvat ja niiden lähteet löytyvät täältä

Aurinkoa, aurinkoa

Kaksi edellistä päivää ovat olleet aika rankkoja auringon saannin suhteen. Hietsussa paistoi aurinko kaksi päivää lähes pilvettömältä taivaalta ja torillahan ei varjoisaa kohtaa löytynyt oikein mistään. Vettä tuli juotua aika paljon, mutta ensimmäisenä päivänä auringon kovuus yllätti silti...kotiin päästyä oli aika heikko olo ja päätä särki.
Tein itsekin tosi hyviä löytöjä Hietsusta myynnin lomassa. Tässä muutama jo aiempi Hietsun löytö esittelyssä. Nämä maksoivat muutaman euron yhteensä.

Tänään ja huomenna Hietsun torilla

Tänään ja huomenna menemme siskon kanssa Hietsun torille myymään käsintehtyjä koruja ja jotain muuta pientä. Näyttäisi tulevan lämmin päivä. Toivottavasti on myös myyntionnea matkassa.

3 euron löydöt

Ajattelin aloittaa "postaus-sarjan", jossa joka viikko esittelen enintään 3 euroa maksavan viikon löytöni. Ideana on siis se, että yritän joka viikko (tai ainakin joka toinen viikko) löytää jonkun ihanan löydön enintään 3 eurolla ja esitellä sekä sen että ostopaikan täällä blogissa.

Tällä viikolla 3 euron löytöni koostuu useammasta osasta (ja siksi 3 euroa ylittyy hieman):
Söpö valkoinen posliininen sydäntarjoiluastia sekä 2 kpl kristallisnapsilaseja, yhteensä 1,60 euroa. Ostokset ovat Matinkylän Kierrätyskeskuksesta, joka muuten on Suomen suurin kierrätyskeskus.
Jalallinen lasinen tarjoiluastia ja Ikean avaamattomat +365-sarjan lasinaluset, yhteensä 1,80 euroa. Nämä ovat myös samaisesta kierrätyskeskuksesta. 

Ostokseni tekivät yhteensä siis 3,40 euroa eli jos jätetään sydänastia laskuista pois, niin muut löydöt tekevät yhteensä sen 3 euroa. :-) Omasta mielestäni tuli tehtyä ihanat ja edulliset löydöt.

Matinkylän kierrätyskeskuksessa saa kulumaan aikaa muuten vaikka kuinka paljon. Kirjojen ystäville tiedoksi, että kirjaosasto kierrätyskeskuksessa on todella iso! Ja tiedoksi Nobel-kirjailijoiden ystäville, että Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa Helsingissä oli kasapäin Nobel-kirjailijoiden kirjoja ilmaiseksi!!

Flea market finds - kirppislöytöjä

Kävin tänään Hietsussa ja sieltä mukaani matkasi kaksi ihastuttavaa kristallilasia, jotka pääsevät mökille viinilaseiksi. Näitä ajattelin kerätä satsin ja ei ole niin väliksi vaikkei kaikki lasit samaa paria olisikaan. Lasit yhteensä 1,50 euroa. 
Emalisen mies/nainen -kyltin ostin läheisestä pikkupuodista.

Total Pageviews

All photos of this blog are copyrighted by Absolutely white. Powered by Blogger.

Followers

Google Translator