Ateena

Hotellimme vieressä oli eläinkauppa...en tykännyt!
 Kauppahallissa ja sen läheisyydessä myytiin lihaa, kalaa, oliiveja, mausteita ja hedelmiä.
 Ateenassa piti ottaa annos, jossa oli kaikki kreikan "perinneruuat" samassa annoksessa.
Kauniita patsaita
 Kilppari vapaana keskuspuistossa...olin kauhuissani, että miten se siellä selviää.
 Turistikadulla turistikrääsää
 Illallinen hotellin kattoterassilla.
 Alkupalalautanen
 Huomaa kisuli
 Akropolis oli turistinen jo klo 8.30 aamulla.
Kaiken kaikkiaan Ateena ei tehnyt vaikutusta. Keskusta oli epämääräinen tai sitä ei oikeastaan ollut. Oli vaikea keksiä tekemistä edes kahdeksi päiväksi. Ostosmahdollisuudet ovat hyvät, mutta siihen se sitten melkein jääkin ja tietysti Akropolis on käytävä katsomassa, koska se on lähes ainoa kaupungin nähtävyys.
 Hotellin vieressä oleva vanhan tavaran myymälä, josta tarttui pari tuliaista itselle.
 Tuliainen nro 1
 Tuliainen nro 2
Häämatkamme muut kohteet ja valokuvat niistä löytyvät alla olevista linkeistä:

Olisiko kivaa...?

Blogini ei ole täyttänyt vielä ensimmäistä vuottaan, mutta lukijoita on kerääntynyt jo aivan ihanasti. Erityisesti tietyt vakkarilukijat ja -kommentoijat lämmittävät mieltäni kovastikin, koska tiedän kuinka "vaivalloista" välillä kommenttien kirjoittaminen on (ainakin minulle). Kommentit ovat kuitenkin blogin pitämisen suola! Tietysti olen kiitollinen myös kaikista niistä lukijoista, jotka eivät kommentoi. :-)
Koska en ole pitänyt vielä yhtäkään arvontaa blogissani niin ajattelin, että sopiva ajankohta järjestää arvonta olisi silloin, kun 300 rekisteröitynyttä lukijaa tulee täyteen...10 lukijaa siis vielä ja sitten olisi arvonnan paikka. Mietiskelen vielä arvontapalkintoja, mutta niitä tulee olemaan useampia. Toivottavasti tuon 300 lukijan saavuttamiseen ei mene kovin kauaa aikaa! 

Uguisu

Löysin aivan ihanan japanilaisen nettikaupan, joka toimittaa tavaroita myös Suomeen, Uguisu. Kaupassa on ihania washi-teippejä, origamipapereita, posliinisia leimasimia, keittiöpyyhkeitä jne. 
Olen vielä itse pidättäytynyt ostoksista, koska kaikki suosikkijuttuni ovat joko loppuunmyytyjä tai "out of stock". Kaupassa voi maksaa joko luottokortilla tai Paypalilla. Onko kukaan tilannut?
Kuva kaupan sivuilta.

Kaikenlaista mukavaa

Viime viikolla tuntui, että kaikki meni vähän pieleen...valitsin kaupassa aina sen hitaimman kassan, olin ostamassa tietyn kokoista iPadia valkoisena, mutta juuri se koko oli loppu, luulin omistavani langattoman aseman, mutta en omistanutkaan, modeemini muuntaja hajosi pistorasiaan ja aiheutti sulakkeen palamisen, hävitin korupihdit, unohdin mökille lähtiessäni iPadin johdon kotiin, jota tarvitaan koneen lataamiseen, unohdin peruuttaa kuntosalivarauksen ja sain karenssia varaamiseen jne. jne. 
Tällä viikolla taas kaikki on ollut toisin. Sain aivan ihanan kutsun "10 vuotta Turussa" -bileisiin. Lisäksi vuokralaiseni tyhjensi tänään asunnon, jonka saan laitettua myyntiin aikaisemmin kuin uskalsin toivoa, varasin lennot Barcelonaan loppusyksyksi/alkutalveksi (jee!), keksittiin siskojen kanssa idea joulumyyjäisistä ja laitettiin töpinäksi sen järjestämiseksi, ostin tänään 2 ihanaa kirjaa ja 3 ihanaa uutta lehteä palkitakseni itseni kamalasta hammaskiven poisto-kokemuksesta. 
Nyt lasi punaviiniä, laukun pakkaus huomista mökille lähtöä varten ja sitten nautiskelemaan lukuhetkestä.


FIMO muovailumassaostoksia

Kävin eilen Sinellissä. Tarkoituksenani oli ostaa vain nämä hävittämieni korupihtien tilalle.
Hairahduin ostamaan myös Fimo muovailumassaa, muotin ja lakkaa, kun näin 50 %:n alekyltin. En ole ennen käyttänyt Fimoa, mutta ajattelin kokeilla jotain korujuttujen tekemistä. Onko teillä kokemuksia Fimosta?

Makroviikot - ylösalaisin & väärinpäin

Lisää kuvia täällä

Ennakkokysely

Olen hieman aikaisella aiheella liikenteessä, mutta parempi ajoissa...
Olemme nimittäin siskojeni kanssa järjestämässä joulumyyjäisiä marraskuun viimeisenä sunnuntaina Tampereen suunnalla ja ajattelinkin kysellä tätä kautta, että löytyiskö täältä blogimaailmasta kiinnostuneita myyjiä kyseisiin myyjäisiin. 

Haluaisimme mukaan myyjiä, joilla olisi myynnissä itsetehtyjä käsitöitä, leivonnaisia, paperiaskarteluja, joulukortteja, koruja jne. mitä vaan joulumyyjäisissä olisi mukava myydä.
Mikäli olet kiinnostunut, niin tarkempia tietoja saa minulta sähköpostilla sisustushattara@gmail.com.

Milos

Milos oli häämatkamme viimeinen saari ennen Ateenaa. Miloksella nautimme kirkkaasta vedestä, maukkaista ruuista ja auringon lämmöstä.

Hotellihuoneemme hulppea terassiparveke
 Purjehtimassa
 Purjehdimme asumattoman Poliegos-saaren ympäri
Sinisen laguunin vesi oli todella sinistä ja kirkasta...pohja oli hiekkapohja
 Ranta, jolle uimme veneestä ja josta keräsin kasan kiviä korujen tekoa varten
Kreikkalainen lounas veneessä
 Auringonlasku parvekkeelta nähtynä
 Pollonia
 Hauska yksityiskohta
Uimarantoja
 Kalastajakyliä
 Plaka (vanha kaupunki)
Milos on tosi monipuolinen saari ja kaikki varmasti löytävät siellä tekemistä. Turismia ei kuitenkaan ole samalla tavalla kuin esimerkiksi Santorinilla. Miloksella oli paljon kreikkalaisia (ateenalaisia) lomailijoita ja meitäkin luultiin lähes koko ajan paikallisiksi.

Love letter to the World

Mustavalkomaanantai - negatiivi

Lisää kuvia löytyy täältä

Total Pageviews

All photos of this blog are copyrighted by Absolutely white. Powered by Blogger.

Followers

Google Translator