Kirjasuositus

Luin eilen loppuun itseäni liikuttavan kirjan: Kim Echlinin Kadonneet. Kirja oli niin sujuvasti kirjoitettu, että sen lukeminen kävi todella vaivattomasti, vaikka kirjassa käsitellyt aiheet olivat rankkoja. Kirja on suomennettu vuonna 2009 ja minä ostin sen "vahingossa" kirja-alesta.

Kirja kertoo erään sydäntä riipaisevan rakkaustarinan, joka alkaa Montrealista ja päättyy Kambodzaan. Kirjan päähenkilöitä ovat kanadalainen Anne ja Kanadaan pakolaisena saapunut kambodzalainen Serey. Kirja ajoittuu Pol Potin hirmuvalta aikaan Kambodzassa sekä sen jälkeiseen aikaan, jolloin Vietnam miehitti Kambodzan. Kambodzan rajojen auettua Serey palaa kotimaahansa etsimään omaa perhettään. Vuosikymmenen aikana Anne ja Serey eivät ole yhteydessä toisiinsa, mutta Anne lähtee etsimään Sereytä Kambodzasta luullessaan nähneensä hänet televisiossa. Serey ei kuitenkaan ole enää entisensä Annen hänet löydettyä. Kirja syvenee kerronnassa, kun Anne löytää Sereyn Kambodzasta ja kirjassa kerrotaan hirveyksistä, joita miljoonat ihmiset kokivat Kambodzassa 70-luvulla sekä siitä tuskasta, joka kohtaa Annea ja Sereytä.

Kirjan kieli on todellakin niin kaunista, että hirveiden tekojen kuvaaminen saa silti jatkamaan lukemista. Kantavana teemana on mielestäni rakkauden voittamattomuus ja syvä kaipuu. Kirjassa kuvataan myös erittäin hyvin se vaitonaisuuden ja salailun ilmapiiri, jossa kambodzalaiset ovat joutuneet elämään. Mistään ei uskalla puhua ääneen, ettei joudu itse vaikeuksiin. Myös kirjassa kuvattu ulkomaalaisten voimattomuus puuttua hirmutekoihin antaa ajattelemisen aihetta.

"Ihmiset elävät koko ikänsä laiminlyöntiensä kanssa. Ja vaikeneminen tekee niistä valheita."


Kirjan kertoja on Anne ja hän puhuu Sereylle "sinä"-muodossa. Tämä luo kirjaan intiimin ilmapiirin ja välillä tuntuu kuin tirkistelisi kahden ihmisen elämää liiankin läheltä. Rakkaustarina on lohduton ja koskettava.

En suosittele tätä kirjaa heikkohermoisille, vaikka tämä kirja nousikin itselleni yhdeksi viimeaikaisista suosikkikirjoista.

"Miksi toisten elämä on mukavaa ja toisten täynnä kauhuja? Minkä osan itsestämme me leikkaamme pois, että voimme jatkaa syömistä, kun toiset kuolevat nälkään? Jos naisia, lapsia ja vanhuksia murhattaisiin sadan kilometrin päässä kotoamme, emmekö rientäisi apuun? Miksi kovetamme sydämemme, kun välimatkaa on sadan asemesta kolmetuhatta kilometriä?"